Kokoomus, kolmen kopla ja neljä pientä
Suomeen näyttää muodostuvan yksi suuri puolue, kolme keskisuurta ja neljä pienpuoluetta. Tähän viimeaikaiset ja viimeisin gallup viittaavat. Presidentinvaaleilla ei tämän pidemmän trendin osalta ole ollut suurtakaan vaikutusta. Toki niiden puolueiden, joiden ehdokkaan voi sanoa menestyneen kannatus koheni myös viimeisessä mittauksessa.
Kokoomuksen kannatus on nyt 24,1%. Kasvu on ollut jokseenkin vakaata jo pitkään, eikä sen taittumista ole nähtävissä. Kokoomus on selkeästi keskiluokan puolue jonka äänestäminen on jokaiselle turvallisuutta ja ennustettavuutta hakevalle sopivaa. Puolue on jokseenkin immuuni kuntauudistus, ja leikkaus sekä veronkorotuskeskusteluille.
Keskustan nousu ja perussuomalaisten lasku liittyvät epäilemättä toisiinsa. Puolueet kilpailevat ainakin maaseudulla samoista äänestäjistä. Keskustan kannatus on nyt 16,8% ja perussuomalaisten 16,5%. Gallup tuloksella on korkeintaan psykologinen merkitys kietoessaan nämä puolueet kamppailemaan keskenään. Keskustan kannalta tilanne on siinä mielessä kimurantti, että vaikka kannatus kasvaisikin Väyrysen konstein, niin ne vain heikentävät mahdollisuuksia valtaan paluuseen.
Kolmen koplaan kuuluu myös SDP, jonka kannatusta rakennemuutos ja kestävyysvajeet rassaavat. Nyt SDP:n kannatus on 16,2 %. SDP:n kannatusta syövät Perussuomalaiset , Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tilanne on vaikea, sillä vasemmistolaiseksi mielletyltä puolueelta odotetaan ennemmin yhteisen hyvän jakamista kuin sen kartuttamista.
Vihreät näyttävät saaneen erityistä potkua Haaviston menestyksestä presidentinvaaleissa, mutta vielä on matkaa keskisuureksi puolueeksi. Nyt kannatusta kertyi 9,6% . Valtakunnan tasolla Vihreiden todellinen kilpailija on Vasemmistoliitto, jonka kannatus on nyt 8,3%. Puolueilla on jopa yhteistä äänestäjäkuntaa maailmantuskaa potevan nuorison keskuudessa. RKP:n 3,9% on sille tässä kohtaa vaalikautta normaalitulos. Puolue jatkaa eloaan niin kauan kuin Pohjanmaalla on ruotsinkielisiä, joiden äänet takaavat täydennyspuolueen paikan hallitukseen. Kristillisdemokraattien alamäen katkeaminen 3,5% kannatuksella on mielestäni kokonaan Sari Essayahin ansiota.
Minä ennustan, ehkä jotkut yllättäen, että perussuomalaiset kasvattavat eniten paikkamääräänsä kunnanvaltuustoissa. Ennustan myös etteivät he missään saavuta suurimman puhumattakaan määräenemmistön omaavan puolueen asemaa. Äänimäärältään suurin puolue tulee olemaan Kokoomus.
Uusin mielipidetiedustelu ilmestyi aamun Helsingin Sanomissa.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Mielenkiinnolla odotan tilannetta kuntavaalien lähestyessä.
Äänestäjän muisti kun on lyhyt niin säästöt ja leikkaukset saattavat keikauttaa tilannetta aika rajusti.
Tosin kokoomus on pelannut kortit todella hyvin kun saivat Urpilaisen ottamaan epäkiitollisen pestin vv-ministerinä johon leikkaukset ja säästöt profiloituvat - varsinkin kun eduskuntavaalien jälkipyörteissä leikkauksille ei ollut tarvetta ja kasvu hoitaa.
Mielestäni perussuomalaisten kannatus on säilynyt yllättävän hyvänä, kun muistetaan käydyt presidentinvaalit ja se kaikki median ja toisten puolueiden taholta tulvinut mustamaalaus Soinia, puolueen luottamushenkilöitä ja jopa äänestäjiäkin kohtaan. 16,5 prosentin kannatus monipuoluejärjestelmässämme on tällä hetkellä hyvä. Nyt hihkutaan kepun nousulla, vaikka kepun kohdalla aika hyvin menneet presidentinvaalit on nostanut puolueen kannatusta vain reilut kaksi prosenttia vuoden 2011 lukemista. Sanoisin, että demareilla tässä huonosti menee, kannatuksen ollessa nyt 16,2 prosenttia. Saa nähdä, missä vaiheessa kuluvaa kevättä, hallitusyhteityö kokoomuksen kanssa räjähtää ilmiriitoihin. Poliittisesti elämme mielenkiintoisia aikoja kunta- ja puolustusvoimien uudistusten melskeessä. Eikä EU ongelmat ole mihkään kadonneet. Niistä varmaan kuullaan.
Mikä kumman mustamaalaus? Poislukien se Lipposen ja Biaudet'n typerä lohkaisu Soinin uskonnosta, onnistui Perussuomalaisten pomo pääsemään kohtalaisen ehjin nahoin presidentinvaalit lävitse.
Vuodenvaihteen jälkeen Soinin ongelma oli enemmänkin siinä, etteivät hänen sanomisensa enää kiinnostaneet ketään. Ei edes sen vertaa, että yksikään varteenotettava ehdokas olisi käynyt hänen kimppuunsa. Kukaan ei pitänyt häntä enää minkään sortin tekijänä.
Vihreätkin keskittyivät kiukuttelemaan ensin Arhinmäelle, sitten Väyryselle.
Enpä löytänyt tietoa siitä, että kysyttiinkö eduskunta- vai kunnallisvaalikannatusta. Lieneekö tuolla suurtakaan väliä viihteellisissä mielipidekyselyissä, lopullisessa vaalituloksessa kunta- ja eduskuntavaalien ero puolueiden välillä on kuitenkin olemassa.
Persujen on "helppo" savuttaa kunnallisvaalivoitto, jos verrataan vuoden 2008 vaalien tulosta. Tuolloin persuja kannatti 5,4 %. Kokoomus sai viime kunnallisvaalivoitossa 23,5 %:n kannatuksen ja sen tason säilyttäminen on torjuntavoitto. Ehdokasasettelu ratkaisee monessa kunnassa menestyksen.
http://192.49.229.35/K2008/s/tulos/tulos_kokomaa.html
Ruotsissa kokoomuksen veljespuolueella moderaateilla menee hyvin eilen julkistetun kannatusmittauksen mukaan. Ruotsin demareiden kannatus on tippunut parhaista päivistä 20 %-yksikköä, vaikka pientä nousua nyt näkyykin. Ruotsin kokoomuksen hallituskumppanit taistelevat äänikynnysrajan ylä ja alapuolella (Ruotsin kepu sen alla).
164 SVT Text Måndag 13 feb 2012
NYHETSBAKGRUND Publicerad 13 februari
Välaropinionen enligt United Minds
Siffrorna visar väljarstöd i procent
och förändring i procentenheter sedan
United Minds senaste mätning:
Moderaterna 32,7 (+0,5)
Folkpartiet 5,0 (-1,3)
Centerpartiet 3,9 (-2,4)
Kristdemokraterna 4,7 (+1,9)
Socialdemokraterna 26,0 (+2,4)
Vänsterpartiet 9,2 (+1,3)
Miljöpartiet 10,5 (-1,0)
Sverigedemokraterna 7,2 (-1,1)
Alliansen 46,3 (-1,3)
De rödgröna 45,7 (+2,7)
Huomaan, että Sverigedemokraateilla on ihan mukavasti kannatus säilynyt. On sentään huomattavasti isompi kuin Centerpartietin (Ruotsin kepu) kannatus. Veikkaan, että Paavon suosio ei kanna pitkälle. Kiviniemihän sanoutui jo irti Paavon EU politiikastakin. Kepulaiset riitelevät keskenään ja kesän puoluekokouksessa saattaa räjähtää hajaannus.
Puolueiden välillä ei kuulemma ole yhteistyötä. Eikä ole perussuomalaisten velejespuolue. Käsitykseni mukaan meitä yhdistää vain maahanmuuttokriittisyys. Ja maahanmuuttokriittisyyttä on vähän jokaisessa puolueessa, eikö?
Noin se menee. Perussuomalaisten valtuutettujen määrä kaksin- tai kolminkertaistuu. Aikamoinen "jytky" on siis tulossa ja tuohan tietää sitä, että tavallisen ihmisen ääni tulee kuulumaan kunnallisessa päätöksenteossa voimakkaammin. Kivat kuntavaalit on tulossa.
Kokoomusta eivät ole viime aikoina kyenneet horjuttamaan kun puheenjohtajan liukkaat kengät, ja tuntuvia iskuja on pystynyt antamaan vain kukkaruukku Kataisen pihamaalla. Vakuuttavaa marssia vaalista toiseen, vaikka eduskuntavaaleissa tarvittiinkin (politiikan kielellä) "torjuntavoitto".
Hesarin gallupissa oli Keskusta mitattu desimaalintarkasti kakkospaikalle, ja samaisessa lehdessä Paavo Väyrysen tsemppauskiertue sai laajasti palstatilaa. Kepua voi jo nyt onnitella lopputalven mediahallinnasta.
Pienen otannan mielipidetutkimuksessa riittää, että satunnaiset Osku ja Mirja vaihtavat leiriä, jolloin puolueiden listasijoitukset menevät uusiksi. Se on esiteltävissä dramaattisena muutoksena, joka tällä kertaa sai Hesarin säälittelemään SDP:tä (neljäs) oikein pääkirjoitusta myöten.
Asiasta toiseen. Eipä olisi kokoomuslainen valkokaartilais-isoisäni aikoinaan uskonut, että juuri hänen puolueensa hävittää ensin maamiinat ja heti perään sulkee puolentusinaa varuskuntaa! Aika monissa sankarihaudoissa pyöritään juuri nyt.
Tuomo Kokko kirjoittaa:
"Kokoomusta eivät ole viime aikoina kyenneet horjuttamaan kun puheenjohtajan liukkaat kengät, ja tuntuvia iskuja on pystynyt antamaan vain kukkaruukku Kataisen pihamaalla. Vakuuttavaa marssia vaalista toiseen, vaikka eduskuntavaaleissa tarvittiinkin (politiikan kielellä) "torjuntavoitto"."
Ounastelisin itse, että Kokoomus on ensisijaisesti hyötynyt nimenomaan SDP:n heikosta uskottavuudesta. Saatan kenties erehtyä, mutta oman käsitykseni mukaan erään ratkaisevan äänestäjäryhmän tässä maassa muodostavat kaupungeissa tai esikaupungeissa asuvat keskiluokkaiset lapsiperheet, joista molemmat osapuolet käyvät töissä, ja joilla yleensä on vielä omistusasunto.
Kokoomus ja SDP ovat kuluneiden parinkymmenen vuoden aikana paljolti pyrkineet molemmat kosiskelemaan tätä ryhmää, ja tällöin kyse on ollut tosiaan kosiskelusta. Välillä on lupailtu tulonsiirtoja, välillä verohelpotuksia, välillä molempia.
Näyttää siltä, että tilapäisesti on nimenomaan Kokoomus onnistunut saavuttamaan tämän äänestäjäkunnan suosion. Tämä selittäisi sekä oikeistopuolueen kelpo kannatuksen että SDP:n hetkellisen aallonpohjan, vaikka eduskuntavaaleissa kisa toki oli tasaisempi. Mukana on nyttemmin ehkä myös jonkinlaista suomalaisille tyypillistä uskollisuuden osoitusta vaikeassa tilanteessa; istuvaa pääministeriä pitää tukea ja hänelle pitää osoittaa luottamusta. Katainen on taitavana imagopoliitikkona onnistunut näemmä herättämään tämän sortin tuntemuksia riittävän suuressa osassa kansaa.
Kokoomus on myös Suomen oloissa onnistunut profiloitumaan toimivana "yleisliberaalina" puolueena. Käytännössähän puolue on lähes yhtä vapaamielinen kuin Vihreät. Tietysti tällä on ollut kääntöpuolensa. Otaksuisin nimittäin myös, että Kokoomuksen viime vaaleissa kokema pikku notkahdus selittynee ehkä joidenkin tiukkaa taloudenpitoa ja karua vanhan ajan meininkiä arvostaneiden kovempien änkyräoikeistolaisten hetkellisellä valumisella Perussuomalaisiin.
Eihän se suinkaan ole, Lars-Erik, mahdotonta, etteikö Suomeen voisi tulevaisuudessa syntyä taas kerran toinen oikeistopuolue.
Mutta tuskin tällä vaalikaudella kuitenkaan. En nyt toistaiseksi laske esimerkiksi vireillä olevaa "Edistyspuolue"-projektia sellaiseksi, että se voisi haastaa Kokoomuksen uskottavalla tavalla.
Nuorsuomalaisten kanssahan tapahtui muuten käsittääkseni tavallaan sikäli hassusti, että silloinen Kokoomuksen nuorisosiipi omaksui paljolti monet silloiset Nuorsuomalaisten ajatukset. Tai tämä oli oma vaikutelmani kun kehitystä seurasi. Kokoomushan aloitti tuon liberalisoitumisensa 1990-luvulla, ja se tuntuisi olleen ainakin osittain selvä vastareaktio Nuorsuomalaisten ilmaantumiseen. Tämä on tosiaan vain oma tuntumani, mutta vaikuttaa siltä, että vanha Nuorsuomalaisten perintö elää tätä nykyä Kokoomuksessa hyvinkin voimakkaana juonteena. Enkä tässä yhteydessä puhu pelkästään Penttilästä itsestään.
Nuorsuomalaisethan oli se liberaalimpi vaihtoehto. Veikkaisin, että jos seuraava reaktio tapahtuu, se tapahtuu taas siten, että Kokoomus saakin vaihteeksi konservatiivisen kilpailijan.
Kannatusten vaihtelu ei kerro muusta kuin siitä, että joku jonkun puolueen edustaja on sanonut jotain, joka on joidenkin mielestä kivasti sanottu.
Suurin osa kansalaisista ei tiedä mitä puolueissa tehdään, millaisia päätöksiä on suunnitteilla, mikä puolue mitäkin asiaa kannattaa. Juttu on niin, että kabineteissa ja virkamiehistössä puuhataan jos jonkinlaista lakia ja asetusta, joista ei kansalaisille kerrota mitään.
"SDP:n kannatusta syövät Perussuomalaiset , Vasemmistoliitto ja Vihreät. Tilanne on vaikea, sillä vasemmistolaiseksi mielletyltä puolueelta odotetaan ennemmin yhteisen hyvän jakamista kuin sen kartuttamista."
Kuten Lipponen presidentinvaaleissa, SDP on ryhtynyt kilpailemaan 'pehmoaatteissa' Vasemmistoliiton ja Vihreitten kanssa. Se on kilpailu, missä aidon työväenliikkeen maineessa ollut puolue ei voi menestyä. Sillä aikaa Persujen 'työmies' Matti Putkonen kyntää SDP:n perinteisillä pelloilla Suomen teollisuuspaikkakunnilla.
Aiheesta lisää tänään:
http://martin.puheenvuoro.uusisuomi.fi/97568-quo-vadis-sdp-ii
Muistaakseni viimeksi, kun Putkonen lähti niinsanotusti kyntämään vieraita peltoja ilman lupaa, hän sai kahdeksan kuukautta ehdollista ja potkut töistään.
Onhan hän tietysti myös toiminut ydinvoimalobbarina. Elinkeinoelämä pitää häntä eräänä suurimpana syynä siihen, miksi lupien saaminen siihen uuteen ydinvoimalaan viivästyi aika helvetisti. Se kaveri vain nyt on kerta kaikkiaan niin helvetin toistaitoinen ja vastenmielinen tyyppi.

Kommentoi 19 kommenttia