Kesäteatteria helmikuussa
Nyt on vasta helmikuu, mutta oppositio pyörittää selvästi kesäteatteria, semmoisia farssin tyyppisiä näytelmiä. Jos kieltäytyy maan kolmanneksi suurimman oppositiopuolueen johtajan käyttämästä toista kansalliskieltä kunnallisvaaleihin asti niin semmoista voi pitää täysipäisenä vain silloin, jos kyseessä tarkoituksella omaksuttu narrin rooli.
Narreista puheen ollen sellaiseksi näyttävät tahtomattaan joutuneen pienemmän oppositiopuolueen puheenjohtaja ja puoluesihteeri, jotka lupasivat kustantaa kunniapuheenjohtajan kuntakierroksen. Kepu pettää aina. Nyt sen saivat kokea Kiviniemi ja Laaninen. Taitaa olla enemmän kyse kannatuksen hankinnasta Rovaniemelle kuin ehdokkaiden hankinnasta kunnallisvaaleihin. Toki voi se jälkimmäinenkin samalla hoitua.
Kansanedustaja Oinonen (PS) vaatii puolustusministeri Wallinin jääviyden tutkimista. Kyse on tästä Dragsvikin asiasta. Wallin kuuluu Dragsvikin Killan hallitukseen, vaikkei ole vuosiin kokouksissa käynytkään.
Mahtavatkohan perussuomalaiset lainkaan huomata paljastavansa käytöksellään, etteivät välitä maanpuolustuksesta pennin vertaa? Vakavilla asioilla ei pitäisi harjoittaa läpinäkyvää pelin politiikkaa. Mutta, kun tutkintapyyntö Wallinia vastaan on tehty se tutkittakoon.
Puolustusvoimain säästöissä on kysymys 200 miljoonasta eurosta vuositasolla. Se on hiukan enemmän kuin Guggenheimin kustannusarvio, mutta vähemmän kuin Olympiastadionin saneerauksesta annettu arvio. Saa nähdä näkevätkö populistimme tässä on haasteen arvokeskusteluun. On nimittäin niin, että jostain on rahaa löydyttävä jos aikoo esittää leikkauksista luopumista.
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Jos sitä löytyy Kreikasta, kun sieltä pitäisi tehdä kunnon tiliä tienaamalla?
Niinpä, rahaa on löydyttävä, Kreikka tulee tarvitsemaan vielä paljon rahaa.
Onko perussuomalaisten tavoitteena varuskuntien säilyttäminen, poikkeuksena Dragsvik, joka pitää "vieraskielisenä" lakkauttaa?
Todellinen säästö ei taida olla noin suuri. Vaikka olisikin, saman rahan saa helposti kasaan vaikka kehitysyhteistyöstä säästämällä.

Kommentoi 7 kommenttia