Ketä en ainakaan äänestäisi ja miksi?
Ylen viime gallupiin liittyi myös mielenkiintoinen osio ”Ketä ette äänestäisi missään tapauksessa?” Gallupissa ei tietysti ollut perusteluja, mutta blogikeskusteluissa sekin on mahdollista.
Ylen saamat luvut ”inhokki järjestyksessä ”olivat:
Soini 26
Väyrynen 12
Arhinmäki 11
Haavisto 10
Lipponen 9
Essayah 9
Biaudet 8
Niinistö 4
Oma ”inhokkilistani” olisi seuraava:
Väyrynen. Suomettumisen ajan haamu, joka ulkopolitiikan strategisessa ajattelussaan ollut aina johdonmukaisesti väärässä.
Arhinmäki. Muistan liian hyvin ne kuokkavierasjutut ja olen turvallisuuspolitiikasta eri mieltä.
Haavisto. Haaviston suurin vika on vihreys, ent. stallari hän ei ole, mutta jonkunlainen yleisdemokraatti kumminkin. Vihreissä on kyse, lainatakseni muistaakseni Leniniä, hyödyllisistä hölmöistä.
Soini. Moinen populismi hirvittää ja osa kannattajista ja neuvonantajista vielä enemmän.
Lipponen. Putki muutti Itämeren alueen strategiaa. Viipurin reunoilta lähtevänä se epäilemättä loukkasi myös monen tunteita.
Essayah. Pidän kristillisdemokraatteja semmoisena ”makuuhuonepuolueena”. Essayah on fiksun tuntuinen, mutta peesaa liikaa persuja.
Biaudet. kävisi kyllä, jos tämä olisi kuningatarvaali.
Niinistö. Äänestän.
Mikä on sinun ”inhokkilistasi” ja miksi?
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Niinistö ja Boiaudeet ovat ykkösinhokit, Haavistoa olin aiemmin ajatellut äänestää mutta Hesarin kampanja hänen puolestaan on saanu toisiin aatoksiin. Luultavasti siis Soini saa ääneni.
Äänestän tn. Niinistöä, ja Haavistoakin voisin ihan hyvin äänestää. Mutta missään tapauksessa EN voisi antaa ääntäni futishuligaanille tägääjälle ja lökäpöksyjuntille, joka on yhteiskunnasta lähinnä sitä mieltä, että se eksisteraa maksimoidakseen ko. pöntön räppärikavereiden pilvenostomahdollisuudet erilaisten sosiaalitukien muodossa.
Ja jätettäköön tässä nyt lukijan tehtäväksi selvittää, kenestä puhun.
Niinistö 4
Lars-Erik, kaikki hyvin kun muistat äänestyskopissa tuon numero 4.
arhinmäki reportoi kuokkavieraiden mielenosoitusta kansan uutisten uutisavustajana ( toimittajana ) vuonna 2001 linnan juhlien yhteydessä, hän ei ole koskaan ollut kuokkavierasjuhlien organisoija :
http://www.vaikuttamistaidot.fi/opas/demokratia/demokratiatoiminta/demok...
itsellä ei toki suvaitsevana ihmisenä ole mitään inhokkilistoja valmiiksi laadittuna, vaan positiivinen suosikkilista. jonka kärjessä on tietekin arhinmäki, kakkosena haavisto ja kolmantena muut.
Muuten tuo listasi on sinusta saamani kuvan mukainen, mutta tuo Biaudet noinkin ylhäällä ihmetyttää! Kuinka voisit ajatella ihmistä, joka on joka käänteessä panetellut 25& kansalaisista, ja halunnut kieltää heidän osallistumisensa parlamentaariseen demokratiaan, koko kansan presidentiksi? Sitten vielä, määrittele, mikä on mielestäsi populismia Soinin kohdalla?
Minun inhokkilistani kärjessä on muuan Lars-Erik Wilskman.
Niinistön saavutuksista päällimmäisiä ovat Suomen euroon jyrääminen Lipposen juoksupoikana, ja puhemiehenä populistinen eduskunnalle kettuilu, sekä Soinin populistinen myötäily.
Niinistön ja Lipposen masinoimasta euroon ryntäämisestä maksetaan vielä kalliita oppirahoja ja kauan. Vrt. Ruotsi ja Tanska.
Siinä ne tärkeimmät saavutukset.
Mutta onhan Niinistöllä kohtuullinen ulkonäkö ja nätti vaimo, joten se riittänee lyhytmuistiselle vaalikarjalle, kuin aikoinaan Koiviston otsakiehkura.
Jaettu 1.inhokin sija kokoomuslaiselle ja piilokokoomuslaiselle - eli seipään nielaisseelle Niinistölle, ja tyranni-Lipposelle.
http://www.mtv3.fi/uutiset/talous.shtml/2011/12/1456537/pimeaa-pelottelu...
Essayah koska vastustan lahkojen tunkeutumista politiikkaan. Väyrynen koska minulla on kekkostrauma. Soini samasta syystä kuin Essayah ja miljoonasta muusta syystä. Muita inhokkeja ei ole.
Lars-Erik!
Sinäkin sitten kehtasit ottaa käyttöösi tuon Aamulehden ja ehdokkaasi kampanjatoimiston? kehittelemän uusioversion kaasuputkesta.-/
Eikö olisi jo aika sinunkin hyväksyä se, että Lipponen toimiessaan kaasuputkiasiassa edisti niin isänmaan kuin koko Euroopankin vakautta. Sitomalla yhteen kansakuntien talouksia luodaan aina lisää vakautta epäjärjestyksen tilalle.
Näin se meni aikoinaan EY:ä rakennettaessa sitomalla Saksan ja Ranskan talouksia yhteen, ja niin se menee tänäkin päivänä, kun kaasuputkella kytkettiin mm. Venäjän, Saksan, Hollannin ja monen muun Euroopan maan talouksia sen ympärille.
Piti vielä sanoman se, että itse äänestän Lipposta. Ja vain siksi, että hän on ehdolla olevista ehdokkaista ylivoimainen kontaktiverkostoiltaan, kokemukseltaan, tiedoiltaan, taidoiltaan ja kyvyiltään.
Lisäksi hän ui saman matkan samaan aikaan, kun nuo muut juoksevat;-)
Niin. Ja ajattelepas miten Lipponen siinä säästi suomalaisten rahoja. Putin rahoitti kaasuputken kautta Lipposen mahdollisuuksia kampanjoida presidentiksi. Nyt siihen tarvitsee käyttää vähemmän suomalaisten rahaa. Ja hyöty tulee yksinomaan suomalaisille, kun rahat käytetään kampanjakuluihin Suomessa.
Suorastaan nerokasta!
Suosittelen Olli kuitenkin lukemaan esimerkiksi mitä valtioita tuon putken piirissä on niin kaasun käyttäjinä kuin rahoittajinakin.
Toisekseen mietipä tuossa kaunaisuudessasi esimerkiksi Iiro Viinasen roolia Pohjolan pääjohtajana politiikasta luopumisen jälkeen. Entäpä Esko Ahon Sitra- ja sen jälkeinen Nokiaelämä? Miten Vanhanen kehtasi mennä yrittäjäjärjestöön töihin heti, kun oli lopettanut politiikassa. Ja Niinistö, joka käväisi Euroopan Investointipankissa hakemassa vähän voita leipänsä päälle. Kaipa siitäkin vähän jäi kampanjointiin. On toki selvä, että ei Saulin paljon omiaan tarvitse käyttää, kun katsoo firmojen nimiä, jotka esimerkiksi tuotteitaan kampanjasivuilla mainostavat:-D
Voin toki tutkia hieman tarkemmin tätä suomalaista historiaa ja kertoa sitten lisää näitä porvarinimiä, jotka ovat siirtyneet hankkimaan pientä lisää perheensä toimeentuloon poliittisen uransa jälkeen:-)
Mutta eihän nämä henkilöt olekaan vasemmistolaisia! On luontevaa, että porvari tekee näin, mutta herra varjele, kun joku vasemmistolainen on mukana elinkeinoelämän touhuissa edistämässä Suomen etua;-)
"Toisekseen mietipä tuossa kaunaisuudessasi esimerkiksi Iiro Viinasen roolia Pohjolan pääjohtajana politiikasta luopumisen jälkeen."
Äärimmäisen arveluttavaa. Tiedän ehkä jotakin, mitä en voi kertoakaan.
"Entäpä Esko Ahon Sitra- ja sen jälkeinen Nokiaelämä?"
Häpeällistä touhua.
"Miten Vanhanen kehtasi mennä yrittäjäjärjestöön töihin heti, kun oli lopettanut politiikassa."
Pitäähän Vanhasella olla jokin paikka, jossa voi valmistella muistelmakirjaansansa: "Pääministerin morsiamen sulhanen".
"Ja Niinistö, joka käväisi Euroopan Investointipankissa hakemassa vähän voita leipänsä päälle. Kaipa siitäkin vähän jäi kampanjointiin. On toki selvä, että ei Saulin paljon omiaan tarvitse käyttää, kun katsoo firmojen nimiä, jotka esimerkiksi tuotteitaan kampanjasivuilla mainostavat:-D"
Se jos presidenttiehdokkaasta tulee rahoituksen takia riippuvainen joidenkin suomalaisten yritysten tahdosta on se arveluttavaa. Vielä arveluttavampaa on, jos tulee riippuvaiseksi ulkomaisesta rahoituksesta.
"!Voin toki tutkia hieman tarkemmin tätä suomalaista historiaa ja kertoa sitten lisää näitä porvarinimiä, jotka ovat siirtyneet hankkimaan pientä lisää perheensä toimeentuloon poliittisen uransa jälkeen:-)"
Niitä on häpeällisen monta.
"Mutta eihän nämä henkilöt olekaan vasemmistolaisia! On luontevaa, että porvari tekee näin, mutta herra varjele, kun joku vasemmistolainen on mukana elinkeinoelämän touhuissa edistämässä Suomen etua;-)"
Käsitykseni suomalaisen elinkeinoelämän tomintatavasta olen aika perusteellisesti kuvannut nettikirjassani Renkien kaappaus. Sen saa maksutta osoitteesta www.pusa.fi
Siitä käynee ilmi, mitä elinkeinoelämän touhusta ajattelen. En ala sitä tässä toistamaan.
"Putin rahoitti kaasuputken kautta Lipposen mahdollisuuksia kampanjoida presidentiksi."
Olli Pusa,
sulla varmasti on todisteita tuosta syytöksestä?
"Sitomalla yhteen kansakuntien talouksia luodaan aina lisää vakautta epäjärjestyksen tilalle ... ja niin se menee tänäkin päivänä, kun kaasuputkella kytkettiin mm. Venäjän, Saksan, Hollannin ja monen muun Euroopan maan talouksia sen ympärille"
Juu, vakautta se luo yhtä tehokkaasti kuin Molotov-Ribbentropp-sopimus aikoinaan.
Niinistöä en äänestäisi, siitä yksinkertaisesta syystä, että hän on todellisuudessa Nato-kannattaja ja veisi yhdessä Kataisen kanssa Suomen Natoon - kansan suuresta enemmistövastaisuudesta huolimatta. Lisäksi Niinistöllä on pienin kokemus varsinaisista ehdokkaista, ehkä Soinilla vieläkin pienempi ...?
Väyrynen on johdonmukaisin, jopa niin pätevä, että se ärsyttää monia olemaan äänestämättä. Tavallaan kateus herää, kun Paavon osaamiseen ei voi oikein mitenkään vastata. Paavo ymmärtää realiteetit ja omaa suvereenin ulkopolitiikkaosaamisen.
Virallisesti Väyrynen on Kepun ehdokas. Sen lisäkseen hänen ehdokkuuttaan ovat hehkuttaneet tahot, joita yhdistää kritiikitön suhtautuminen entisen Neuvostoliiton ja Venäjän toimintaan. Häntä on näillä palstoilla kutsuttu mm. Stp:n ehdokkaaksi.
Tuo kaikki toimii kyllä Väyrystä vastaan. Herättää kysymyksiä hänen ajattelustaan ja kytköksistään suomettumisen aikana. Miksi haluatta kampittaa Väyrystä kehuillanne?
Olli!
Tuossa yläpuoella olevassa vastauksessasi ei ollut vastaa-linkkiä, niin vastaan tässä kohdassa.
Ensiksikin reilu kiitos, että ainakin pyrit avoimeen keskusteluun ja olet sitä paitsi johdonmukainen käsityksessäsi poliitikkojen osallistumisessa elinkeinoelämän toimintaan.
Toivoisin muidenkin näillä palstoilla kirjoittavien pyrkivän sinun tavallasi keskustelemaan ja perustelemaan näkemyksiään. Valitettavasti enemmistöllä näyttää olevan tärkeintä heittää perusteettomia väitteitä ja kaunaisia käsityksiä eri ehdokkaista.
Silti olen sitä mieltä, että minä en näe poliitikkojen aktiivipoliitikoinnin jälkeisessä osallistumisessa yritys- tms elämään mitään pahaa niin kauan, kun hän toiminnallaan edistää Suomen ja suomalaisten etua!
En hakemallakaan löydä esimerkiksi Lipposen toiminnasta tuollaista vahingollista elementtiä, vaan juuri Suomen, suomalaisten ja koko Euroopan edun ajamista myös kaasuputkeen liittyvissä asioissa.
Eihän se ole mikään itseisarvo, että kekeisessä poliittisessa asemassa olleiden osaamista ei myöhemmin käytetä hyväksi. Meillä kyllä yhteiskunta aika hyvin huolehtii tällaisten poliitikkojen toimeentulosta niin, että kaikkia hommia ei tarvitse ottaa vastaan.
Siitä, mikä on Suomen kannalta edullista, jonkin yrityksen kannalta edullista tai jonkin muun maan kannalta edullista, ei sitten aina olekaan yhtenäistä käsitystä. Myöskään siitä, mikä on sopiva rooli esimerkiksi kaikkiin Suomen salaisuuksiin vihityillä entisillä valtion päättäjillä, ei ole helppo saavuttaa yksimielisyyttä.
Ainoa tehokas tapa valvoa asiaa on avoin julkisuus ja kritiikki asioissa. Entisten valtion päättäjien pitää uusia hommia ottaessaan miettiä, kestääkö kytkös julkisen kritiikin. Esimerkiksi Ahtisaaren toiminnassa ei kovinkan moni ole nähnyt syytä kritiikille.
"Sen lisäkseen hänen [Väyrysen] ehdokkuuttaan ovat hehkuttaneet tahot, joita yhdistää kritiikitön suhtautuminen entisen Neuvostoliiton ja Venäjän toimintaan. Häntä on näillä palstoilla kutsuttu mm. Stp:n ehdokkaaksi."
Oikea havainto. Väyrynen on vanhakantaisten kommunistien ja Kremlin lakeijoiden ehdokas.
No jos en itse pääse presidentiksi niin aivan sama kuka siellä huseeraa.
Eva Biaudet, rkp:n tavoite on ajaa suomenruotsalaisten etuja, ylivoimaisesti suurin syy mikä yhdistää rkp:läisiä on suomenruotsalaisuus ei poliittinen näkemys, rkp on kielipuolue ja minä olen suomenkielinen, joten tässä on minusta tarpeeksi syytä olla äänetämättä Biaudettiä vaikka olemmekin kesämökki naapureita.
Arhinmäki nousi ykkösinhokikseni valittuaan mielipuolen kissantappaja"taiteilija" Teemu Mäen julistedesignerikseen. Arhinmäellä ei ole minkäänlaista moraalia.
Biaudét on iljettävä myös, sillä hänen ainoa missionsa on ajaa oman kielivähemmistönsä etuoikeuksia ja halventaa suomenkielisiä - miksei vähemmistövaltuutettu ole tippaakaan huolissaan suomenkielisten totaalisesta oikeuksien puutteesta Ahvenanmaalla?
Lipponen puolisoineen on iso iljetys. Suomen kansan syvä halveksinta pakkoruotsin tukijana ja Suomenlahden saastuttajana on kyllä pantu merkille. Rouva on pyrkyri, herra on murahteleva tylsimys. On virhe kuvitella, että hiljainen mies olisi myös älykäs.
Niinistö ei niin persoonallaan rassaa, mutta hän on suurpääoman ja NATOn juoksupoika ja marionetti. "Arvojohtajana" hän johtaisi koko Suomen kansan suurpääoman rengeiksi ja piioiksi. Kansan tilanne vain pahenee, jos Niinistö valitaan.
Soini on valehtelija ja selkäänpuukottaja. Sen tietää jokainen hänet tunteva. Soinin ehkä pahin puoli on, että hän ei kestä lähietäisyydellä itsensä veroisia tai jopa itseään fiksumpia ihmisiä. Sen vuoksi kaikki avustajansa ovat vähälahjaisia jees-miehiä. Kuvitelkaa se sama kaarti maatamme johtamassa!
Essayahissa ei inhota kuin uskonto - sehän on lievä osa-aluepsykoosi kuitenkin.
Väyrynen on oman persoonansa vanki. Viisaskaan ihminen ei juuri pysty hyödyntämään viisauttaan, jos kaikkia tekoja säätelee narsismi.
Äänestäkää Haavistoa, voin suositella lämpimästi
Riku
Nyt Richard annoit väärän todistuksen, kun puhut Lipposesta Suomenlahden saastuttajana.
Lipponen omassa roolissaan päin vastoin piti huolen, että mm. niin Suomen kuin Ruotsinkin esittämät ympäristövaatimukset tulivat huomioon otetuiksi kaasuputkea meren pohjaan asennettaessa.
Esittämistäsi henkilökohtaisista arvioista eri ehdokkaista ei voi tosin sanoa, kuin että menevät kyllä alle arvostelun. Siis käsityksesi ihmisistä!
"Äänestäkää Haavistoa, voin suositella lämpimästi
Riku"
Riku, olet näemmä tullut ulos kaapista?
Voi voi Järnefelt
Kaikesta epäolennaisesta te saattekin aihetta inhota jotain presidenttiehdokasta. Onko kaikkien muiden ehdokkaiden plakaattien laatijoiden tai jokikisen taustajoukon jäsenen tausta tutkittu tarkkaan?
Sanon vaan, että härskiä väittää Arhinmäkeä moraalittomaksi sillä perusteella, että henkilö joka on hänen plakaattinsa tehnyt, on Arhinmäen ollessa 12-vuotias tehnyt tuon kohutun videonsa.
Aateluus velvoittaa, väität sinä. Jos se se velvoitus on tuollaista, niin eipä sykähdytä.
Jo on sulla Richard excuset inhokiksi...
Kuinka joku jaksaa edelleen paasata jostain 1980-luvulla tapahtuneesta kissantaposta, kun taiteilija on muuten lahjakas ja pätevä? Vai ovatkohan nämä tekomoralistit edes nähneet yhtäkään Mäen työtä?
Kissoja muuten tapetaan edelleen Suomessakin tuhansittain vuosittain ja varmasti ihan yhtä turhaan kuin Mäki sen yhden neljännesvuosisata sitten. Haluavatko nämä Järnefeltit työntää päänsä pensaaseen vai mikä ihme saa paheksumaan juuri tuota nimenomaista kissantappoa, vaikka videokameran ulkopuolella on todennäköisesti tuonakin päivänä 80-luvulla listitty kymmenittäin muitakin kissoja - puhumattakaan ihmisistä? Eivätkö ihmisten tappamiset kiinnosta siinä määrin kuin kissojen?
Mutta Arhinmäen vetäminen Richardin omien ongelmien syntipukiksi on kyllä kaikkien näkemieni aasinsiltojen äiti.
Väyryselle EI....mutta voisin lahjoittaa hänelle limpun haastatteluihin, hänen ei tarvitsisi jyrsiä kavereita. Vatenmielistä verbaalikannibalismia.
Haavistolle EI.......koska olen nainen ja Johanna Korhonen sai lopputilin ja yleisesti vastustan erillisryhmiä muoti-ilmiöinä, en muuten. Taiteilijat pitäkööt ikoninsa.
Essayah Ei......... Antisemitistinen kristillisyys. Piilorasismia.
Biaude EI............Eloisa henkilö, mutta jämäkkyys puuttuu. Lepattaa ja natisee.
Arhinmäki EI......... Pelkkä turhake koko seurakunnassa. En jaksa kuunnella ulkoa opeteltuja yleistyksiä.
Lipponen EI...........Areenalle raahattu ikääntynyt gladiaattori, hänet pitäisi lempeästi armahtaa. En voi katsoa taisteluaan.
Soini EI.............Mitä meillä oli ennen Soinia ja mitä meillä olisi jos hän katoasi Tamminiemeen. :)
Niinistö ? ......... Niinistö on kiihkoton, niin neutraali kuin tavallisen kuolevaisen on mahdollista olla, ja mitä presidentin on pakko olla, muuten tulee sanomista. Niinistö on kuin ukkosenjohdatin, salamat sinkoilee oikealta ja vasemmalta, mutta jotenkin ne valahtavat maahan eikä varsinaista paloa pääse syttymään, ei jää hiiltyneitä raunioita.
Niinistö ei ole vielä taatto, mutta hän on maatto, eli maadoittaja, jalat maahan tukevasti johdin.
Tämä on minun 'mutuni' Niinistöstä, mutta sen sanominen on rehellistä, koska kokoomuksen äänestäjä tai kannattaja en koskaan voisi olla, siihen olen liian ..... 'alhainen.' <;)
( kyllä... huomasin... harrastin verbaalijyrsimistä. )
Dari-anne, ellet ole miljonääri, älä äänestä Saulia - hän ajaa vain suurpääoman etua, ei kansan.
Vaan kirjoitit, että Essayah on antisemitisti. En ole perillä, kertoisitko tarkemmin? Yleensähän Suomen lahkokristityt ovat päinvastoin suuria Israel-faneja.
Riku
En ole miljonääri, en edes tiedä mitä tekisin paljolla rahalla, mutta NÄÄRI-osastolla riittää kyllä rikkautta visioissa ja tätä rikkautta jakelen ihan ilmaiseksi, kunnes kuolema meidät erottaa, tai dementtia sumentaa pään :(
(Kaikki on vain lainaa. :)
Evankeelisesta antisemitismista olen kirjoittanut niin paljon, etten selosta sitä nyt tässä yhteydessä enempää, kun olemme eri aiheessa.
"Sauli ja suurpääoman suosiminen "
Tosiasiahan on se, että meillä ei tapahdu oma-aloitteisesti yhtään mitään, vaan kaikki virtaukset tulevat ulkomailta, me emme uskalla erottua, kun ulkomailla suositaan suurpääomaa, vaaditaan samaa myös täällä.
Kun maailma muuttuu muualla, vasta sen jälkeen se huomataan meilläkin, joten tuolla asialla ei ole mitään merkitystä tai odotettavaa näissä äänestyspäätöksissä.
Me olemme vain perässähiihtäjiä.
Jättäisin äänestämättä, jos pitäisi äänestää seuraavia henkilöitä seuraavaksi presidentiksi:
1. Paavo Lipponen
2. Paavo Arhinmäki
3. Timo Soini
4. Eva Biaudef
5. Sari Essayah
6. Pekka Haavisto
Voisin äänestää, ehkä:
Paavo Väyrynen
Äänestän:
Sauli Niinistö
Biaudetia en missään tapauksessa äänestäisi, sellainen lässyttäjä ja päälle puhuja. Seuraavaksi Lipponen, sitten Arhinmäki ja Haavisto.
Negaäänet:
1. kierros:
Väyrynen
Lipponen
Niinistö
Soini
Essayah
Biaudet
Haavisto/Arhinmäki
2. kierros
Niinistö
Jos 2. kierroksella Niinistöä vastassa on Soini, harkitsen äänestäväni häntä Persupuolueen hajottamiseksi. Jos vastassa on Väyrynen tai Lipponen, jätän äänestämättä.
Arhinmäkeä äänestäisin ensimmäisellä kierroksella, siitä huolimatta että hänellä tuskin on mahdollisuuksia, mutta siksi, että hän on kahdeksikon ainoa vasemmistolainen. Vaalit tekee vasemmistolaisen kannalta monimutkaiseksi se että Haavistolla lienee realistiset mahdollisuudet toiselle kierrokselle, jonka vuoksi häntä äänestävät monet vasemmistolaiset ihan taktisista syistä, varsinkin kun Lipposta ei voi vasemmistodemarikaan edes kuvitella äänestävänsä.
En äänestä missään oloissa: Arhinmäki, Biaudet, Haavisto, Lipponen. Syy: Periaatteellinen ero vihervasemmiston kanssa.
Niinistöä äänestin viimeksi toisella kierroksella. Niin nytkin jos vastaehdokas on joku yllä mainituista.
Essayah:ia symppaan, mutta ääni menisi hukkaan.
Jäljelle jäävät Soini ja Väyrynen, koska kyseessä on kansanäänestys ylokansallisesta pankkituesta. Jälkimmäistä en olisi voinut kuvitella 90- tai 90-luvulla äänestäväni. Niin se maailma muuttuu...
Äänestän Väyrystä, lyhyesti: Jouko Piho on perusteissaan hyvin samoilla linjoilla itseni kanssa. Essayahin aika on myöhemmin, kaikin puolin pätevä hän on jo nyt, valtionaisainesta.
Arhinmäki on fiksu, nuori kapinallinen, joka teki virheen myydessään halvalla puolueensa kantamaan Kokoomuksen iestä. Saattaa kasvaa valtiomieheksi parissakymmenessä vuodessa.
Biaudet, vi låter henne fortsätta i sin nuvarande tjänst.
Haavisto, varmaan miellyttävä persoona. Opettaa NATO-koulussa Oberammergaussa. Jatkakoon nykyisiä toimiaan.
Lipponen ja Niinistö, veljekset kuin ilvekset. Molempien suhteen muistutan, että tietyt valtiorikokset eivät vanhene milloinkaan. Veivät Suomen euroon pelkällä hallituksen ilmoituksella ja eduskunnan yksinkertaisella enemmistöllä. Lipposen rikoksiin kuuluu lisäksi kaasun meriputken lobbaaminen talousvyöhykkeellemme ja tästä seuraavan Suomen puolustusvoimien sekä Venäjän vastaavien ja/tai Gazpromin ns. putkensuojelujoukkojen toimivallan välinen ristiriita. Linnaan molemmat, mutta ei presidentin sellaiseen. Persoonana Niinistö on siloitellumpi kuin Lipponen - Niinistö ehkä pärjäisi yhteismajoituksessa, mutta Lipponen ehdottomasti eristysselliin.
Soinin paikka on päivänpolitiikassa ja ikeen eli Kokoomus-vetoisen ja -agendaisen hallituksen toivottavasti pikaisen kaatumisen jälkeen pääministerinä, joskin valtiovarain- tai ulkoministerin postitkin soveltuvat.
Järjestystä (ensin mainittua lukuun ottamatta) on vaikea sanoa, koska syitä olla äänestämättä alla olevia ehdokkaita on niin paljon ja ne ovat niin erilaisia, mutta oma inhokkilistani on siis seuraava:
Eva Biaudet
Koulutukseltaan pelkkä ylioppilas ja poliittisella pelillä saanut itselleen vähemmistövaltuutetun viran, vaikka on epäpätevä siihenkin. Täydellisen epätasa-arvoinen, suosii naisia ja ruotsinkielisiä häikäilemättä ja pyrkii kaikin tavoin rajoittamaan, holhoamaan ja säätelemään.
Paavo Arhinmäki
Sosialisti.
Sari Essayah
En halua äänestä henkilöä, joka sekoittaa uskonnon ja politiikan.
Paavo Lipponen
Profiloitunut pakkoruotsin puolustajana.
Paavo Väyrynen
Joku jo totesi hyvin, että suomettumisen ajan haamu.

Kommentoi 39 kommenttia