Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Yksi tavoite riittäisi

Varsin perinteisen kysymyspatterin sijaan Sdp olisi voinut kysyä, mihin toimiin puolueet ovat valmiit väestönkasvun kääntämiseksi positiiviseen suuntaan? Tällainen kysymys ja sen pohjalta rakennettu hallitusohjelma osoittaisi haluun vaikuttaa maamme tulevaisuuteen pitkällä tähtäimellä. Vastauksena saatu keinovalikoima jakaisi varmasti jyvät akanoista.

 

Ehkäpä tällaista kysymystä ei esitetty peläten ”synnytystalkoo” keskustelua. Väestökehitys tulee rajatumpana ja vain julkista taloutta koskevana kysymyksessä 6. b: ”Kuvatkaa tekijät, joilla julkisen talouden kestävyys turvataan erityisesti väestökehitys huomioon ottaen.”

 

Väestöpolitiikan ottaminen hallituspolitiikan keskiöön, vaikuttaisi varmaankin myös muihin kysyttyihin politiikkalohkoihin pitkällä tähtäimellä. Niin Suomen rooliin maailmalla, EU:ssa, ilmastopolitiikassa, turvallisuuspolitiikassa, alueellisen elinvoimaisuuden takaajana, työmarkkinoiden tasa-arvoon. oikeudenmukaisuuteen ja yhdenvertaisuuteen, osaamiseen ja innovaatioihin ja jopa siihen millaisin tulevaisuuden näkymiin sotea rakennetaan.

 

Tulevalla hallituksella tulisi olla yksi selkeä ja mitattavissa oleva suuri linja. Väestökehityksen kääntäminen olisi sellainen. Se vaatii vain poliittista rohkeutta ja valmiutta tunnustaa nykyinen tilanne ja muodostaa hallitus pohjalle, joka muutokseen kykenee.

 

Ohessa uutinen väestökehitysestä: https://www.verkkouutiset.fi/syntyvyyden-jyrkka-lasku-jatkuu/

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Väestönkasvu pilaa ilmastoa, nopea väestönkasvu pilaa vielä enemmän. Suomessa on jo nyt ylimäärin ihmisiä, että loiva ja hallittu väestömäärän vähentäminen olisi se oikea politiikka, jolla näytettäisiin esimerkkiä mm. Nigerialle.

Käyttäjän mhatakka kuva
Markku Hatakka

Juu, Suomen pitää olla esimerkkinä Afrikalle, Aasialle ja EU:lle ilmastonmuutoksen hallinnassa, jossa ihmisten lukumäärä maapallolla kasvaa exponentiaalisesti ja nostaa täten CO2 päästöjä, vähentää metsiä koska maanviljelykseen tarvitaan lisää maata, jne jne

Suomi voi nyt toimia moraalisena esimerkkinä koko maapallolle. Me emme kasvata ruokittavien ihmisten määrää. Tässä Rinteellä yhdessä SAK:n ja SDP:n kanssa mahdollisuus Nobel palkintoon, talous tai rauhanpalkintoon!

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

"loiva ja hallittu väestömäärän vähentäminen olisi se oikea politiikka, jolla näytettäisiin esimerkkiä mm. Nigerialle." Juuri tuohonhan väestökehityksemme näyttäisi meidät vievän. Aika linkolalaista ajattelua, mutta sopinee perussuomalaiseen genreen.

Käyttäjän kostiainenpertti kuva
Pertti Kostiainen

Toi nyt vaan on ainoa tapa pelastaa maapallo, kaikki muu on turhaa lässytystä.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Sittenhän Kiina on yhden lapsen politiikallaan ollut maailman johtava pelastaja. Ihme, että päästöt ovat kuitenkin nousseet.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Viime vuosina hallituksen leikkauspolitiikka ja kurjistukset ovat kohdistuneet tehokkaimmin lapsiperheisiin ja koulutukseen. Nuorilla on yhä vähemmän pysyviä työpaikkoja ja nuorten irtisanomista halutaan silti vain helpottaa. Ammatin hankkiminen on entistä vaikeampaa, kun kouluissa ei saa enää kunnollista opetusta ja monoa tulee heti, jos opinnoissa on vaikeuksia. Lapsiperheet ajautuvat köyhyyteen eikä heitä enää tueta ongelmatilanteissa. Huostaanotot lisääntyvät. Voisikohan vika löytyä näistä ongelmista? Kuka järkevä ihminen haluaa tuohon myllyyn?

Suurin osa ongelmista johtuu oikeistolaisesta politiikasta, jota Suomessa on viime vuosikymmenet harjoitettu. Leikkaamalla hyvinvointivaltiota pala kerrallaan ei saatu hyvää aikaiseksi.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Minä taasen oletan, että syntyvyydenlasku, johtuu kulttuurimme muutoksesta, Nyt on paljon enemmän mahdollisuuksia, joista valita. Aiemmin ihanteet ja ympäristön paine olivat aivan toisenlaisia.

En usko, että väestökehitys on vaarantunut taloutemme takia. Olemme yksi maailman rikkaimmista maista. Eri asia on, jos usko huomiseen on mennyt.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Politiikalla voidaan ohjailla valintoja. Jos tehdään systemaattisesti jostain valinnasta vähemmän houkuttelevaa, se vähentää sen suosiota. Toki on myös muita vaikuttavia tekijöitä, kuten kulttuuriset syyt, mutta niihin ei oikein voi vaikuttaa poliittisesti.

Suomi on kurjistuva yhteiskunta, jossa tosiaan on korkea hyvinvointi hyväosaisilla, mutta nuoret sukupolvet saavat siitä vain murusia. Suomen nuoret tulevat olemaan edellisiä sukupolvia köyhempiä ja heikommin koulutettuja, jos viime vuosien kehitys jatkuu samanlaisena. Tokihan se parantaa meidän jo nuoruuden ohittaneiden ja siihen liittyvien haasteiden läpikäyneiden suhteellista asemaa yhteiskunnassa, mutta ei se ainakaan kannusta hankkimaan lapsia.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

Suomella ei ole varaa syntyvyyden nousuun tällä hetkellä. Muuten huoltosuhde keikahtaa aivan mahdottomaksi,kun lapsia ja vanhuksia piisaa. Maahanmuutto on ainoa mahdollisuus.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Maahanmuutto lienee juuri se tapa, jolla hallitus voisi varmimmin aikaansaada väestökasvua, jos siihen tähtäävä politiikka olisi olemassa. Kyse on siitä millaiset olisivat siirtolaisuuden kriteerit ja millä houkuteltaisiin ammattitaitoista väkeä perheineen. Pakolaiset ovat sitten eri asia.

Kantasuomalaisten lisääntymishalukkuuteen en usko hallitusohjelmalla olevan vaikutusta.

Käyttäjän pekkaroponen1 kuva
Pekka Roponen

En usko minäkään. Venäjältä, Puolasta, Ukrainasta...sieltä lyötyisi paljon työhalukasta ja koulutettua väkeä, miksei Kiinastakin.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman Vastaus kommenttiin #11

Ja Intiasta, jos toimeen tartuttaisiin.

Käyttäjän AaroKustaanheimo kuva
Aaro Kustaanheimo

Ilmastonmuutoksen vastustamista ajatellen olisi parasta vastustaa sekä maahanmuuttoa Suomeen että synnytyksiä Suomessa. Suomessa asuva tuottaa suhteellisen paljon hiilidioksidia jo siksi, että täällä lämmitetään asuntoja usein polttamalla.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset