Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Pistetäänpä asiat oikeisiin suhteisiin

Suomalaisia kuolee pienhiukkasiin enemmän kuin ilmaston lämpiämiseen. Voi kysyä miksi tähän pulmaan ei tartuta? Miksi silmät kiiluen ajetaan hiukkasia tuottavien energiamuotojen käytön lisäämistä? Kulkee ahneus ihmishenkien edellä? Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen erikoistutkijan mukaan jopa 1 300 suomalaista kuolee vuosittain ennenaikaisesti pienhiukkasten takia. Jos nyt tätä vertaa siihen, että sikaflunssaan on kuollut 41 suomalaista, niin asian merkitys tulee ehkä ymmärrettäväksi. Riittääkö selitykseksi median vaikenemiselle se, että kyseessä ei ole hetkellinen pandemia josta voi repiä lööppejä ja lietsoa hysteriaa? Pienhiukkaset ovat toki olleet tunnettu asia.
 Miksi valtio ei ole tehnyt mitään suodattamien käytön edistämiseksi niillä voisi poistaa 95 prosenttia haitoista? Siksikö, että investoinnit suodattamiin hidastaisivat bioenergian käytön lisääntymistä?

Autoilusta, jota eräillä tahoilla, haja-asutuksen puolustuksen nimissä, suositaan, syntyy pienhiukkasia. Varsinkin silloin kun perheen autot täyttävät työajan alkaen ja päättyessä kaupunkien kadut. Kyse on hitaasta joukkotuhonnasta, jota harjoitetaan tieten tahtoen ja jota myös poliittisesti edistetään. Raideliikenteeseen ei ole investoitu kunnolla, siitä kertoo ratojen kunto ja VR:n palvelutaso.

Puun käytön lisääminen omakotitalojen kattiloissa, uuneissa ja varaavissa takoissa aiheuttaa suuren määrän päästöistä. Se ei enää ole välttämätön lämmityskeino, vaan tietoinen valinta saastuttavaan suuntaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (14 kommenttia)

siviilitarkkailija (nimimerkki)
Vanhat tavat (nimimerkki)

Kauhistelussa unohtuu sopivasti mikrobien sekundaari tuotokset sisäilmaongelmassa, joiden tuhot ovat pienhiukkasten tasoa vähintäänkin, vaiettu ikävä asia! Pienhiukkaset ja nanoteollisuus uusine haasteineen on keskuudessamme, kun partikkeli on tarpeeksi pieni, sen käytös muuttuu ja se kulkeutuu melkein estämättä mihin vaan!
Kun väärät ratkaisut vaietaan ja toivotaan niiden itsestään häviävän, hampaiden paikkuussa käytetty elohopea toivotaan unohtuvan kun kuitenkin silakkakin myrkkyä tuo pöytään...

Pekka Manner

Asiaa!

Kyllähän täällä huomaa kun tuo puulämmittäminen tuli muotiin että ilma on pilalla, vaikeinta on kesällä ja silloin kun on matalapaine, jengi polttaa kaikkea nykyään uuneissaan hajuista päätelleen, sellasta myrkkyä se on!

Tästä on tullu eräänlainen tabu kun tämä liitty "kotimaiseen energiaan" ja tietty MTK:n propagandaan, joten media vaikenee tästäkin haitasta.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Mietin pitkään, mihin leikkaisin tämän aamun Poroaapisesta (Lapin Kansa) silmille hypähtäneen kokoomuslais-pohjoispohjalaisen älähdyksen.
Kun maisteri (VT) tällä palstalla ilmaiseen olevansa sarkaistinen (hivenen), päädyin tänne, olkeepa niin höveliäitä ja pohtikaa:

"Netti - sananvapauden sikolätti

Ei pitäisi olla lomalla. Silloin aina sattuu ja tapahtuu kauheita. Nyt nettikansa viikon loman aikana lynkkasi yhden kolumnistin, masinoi valitushysterian Julkisen sanan neuvostoon ja uhkaa Iltalehteä ostoboikotilla, jollei "punikkihuoralle" anneta potkuja kolumnistin tehtävistä.

Tämä ei totta totisesti ole ensimmäinen kerta, kun on pakko ihmetellä tämän nettikansan sisintä. Se on mustaakin mustempi. Jos netin täyttävät tekstiterroristit ovat läpileikkaus Suomen kansasta, niin herra varjele tätä kansaa.

Se on ilkeä, panetteleva ja kaunainen. Tämä kansa on jokaisen perverssin vietävissä ja höynäytettävissä.

On pakko todella kysyä, tällaista ämmämäistä, epäitsenäistä kansaako tässä pitäisi eduskunnassa edustaa? Netti-idiootitko todella määräävät, minkälaisia päätöksiä tässä maassa saa tehdä, mitä täällä saa sanoa, mitä ei? Nettihysterian avulla muutama älykäs umpihullu perustaa painostusryhmiä, tehtailee valituksia, masinoi sähköpostikampanjoita ja harjoittaa tekstiviestiterroria prepaid-liittymillä.

Tiedän tasan tarkkaan, mistä kirjoitan. Yle-maksun kannattajana olen saanut sen verran sontaa niskaani, etten enää edes vastaa sähköposteihini. Niin ovat saaneet myös muut maksua kannattavat kansanedustajat.

Omalle nettisivulleni en ole laittanut kommentointimahdollisuutta, koska muuta en juuri olisi joutanut tekemäänkään kuin vastaamaan täyspöljille.

Netti on tietenkin sananvapauden kannalta äärimmäisen tärkeä, jota ei voi eikä missään nimessä pidä tukkia. Silloin olisi kyse sensuurista. Jos ihmiset haluavat ulostaa netissä, siitä vaan. Mutta siitä on pidettävä kiinni, että yhteiskunnalliset ja poliittiset päätökset tehdään asiaperustein. Ja niitähän nettikansan enemmistöllä ei ole.

On surullista, että netistä on kehittynyt sananvapauden sikolätti, viemäri, joka vie lukijansa mennessään. Netissä ei ole vastaavaa päätoimittajaa, ei edes toimittajaa. Se on täysin vapaa kaikelle saastalle. Tästä huolimatta en hyväksy nettiin minkäänlaista sensuuria. Lapsiporno ja terrorismiin yllyttäminen ovat siinä ja siinä, tarvitaanko niiden kitkemiseksi nettipoliiseja.

Ja sitten itse asiaan. Suomessa on sananvapaus. Se koskee myös typeriä ja tyhmiä mielipiteitä. Se koskee kolumneja ja kolumnisteja.

Suomen lain mukaan kuolleella ei ole yksityisyyden suojaa. Tämä tuli esille Mauno Saaren kirjoitettua Paavo Haavikosta muistelmateoksen, jonka julkaisun Haavikon poika olisi halunnut kieltää.

Tuulikki Ukkola"

Seppo Hildén

Antti,

sinähän puhut ihan Ukkolan suulla,heh.

Juhani Putkinen

Niin.

Sähkölämmitystä, sähköautoilua ja ydinvoiman lisärakentamista kannattaa edistää.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

#5: siksi laitoinkin sitaatit - Tuitin kynällä eli otelaudalla leikkasin-liimasin, heh!

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

4# Vaikkei tuo kommentisi puullalämmittämiseen liittynytkään, muuten kuin ehkä niihin autodafeen tyylisiin lynkkauksiin, mitä "netsit" nykyään näyttävät harrastavan, niin kommentoidaanpa kommenttia.

Blogistan kuten muukin sosiaalinen media on uusi ja valtaapitäville vaarallinen. Sitä kun ei voi kontrolloida, muuta kuin diktatuurimaissa. Uudelle medialle ei ole vielä löytynyt käytösnormeja ja sitä käytetään meillä kansanvallan nimissä, mutta asiallisesti ottaen sitä vastaan. Siihen se on mitä mainioin väline, aivan kuin myös diktatuurien kaatamiseen.

Kiellot eivät auta, pitää jaksaa puolustaa länsimaisia arvoja ja ottaa lunta tupaan.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Nyt olen L-E W:n kanssa tasan samaa mieltä (#8), mutta arvaan, että muitakin kantoja esitetään.

Käyttäjän riikkasoyring kuva
Riikka Söyring

Kaikki ydinvoiman kannattajat, katsokaa beetasoihtu/betasoihtu ja puhutaan sitten lisää päästöistä.

______________________________

24.1.2010 10.45 | Muokkaa
Vaccination Without Doctor Approval In a US Hospital

S. Humphries, MD

January 22, 2010

H1N1 and seasonal influenza vaccines are now being given to sick hospital patients with or without their doctor’s consent. This is being done despite there being no data on the safety of doing so.

Sairaalat rokottavat vuodepotilaita flunssarokottein ilman lääkärien määräystä/lupaa. Näin, vaikka turvallisuudesta ei ole takeita.

I am a licensed, board-certified nephrologist, otherwise known as a kidney specialist, working in a large, city-based hospital. Because I rarely admit patients to the hospital other than for specific procedures, such as a kidney biopsy, I only recently became aware of my hospital’s policy regarding flu shots for sick people. Waking up to this new rule made me realize that Big Pharma is getting closer and closer to bypassing doctors completely to deliver direct patient ”care”.

Olen lisensoitu nephrologi, muuten munuaisspesialistina tunnettu. Vasta hiljan tulin tietoiseksi sairaalani käytännöstä rokoteasioissa. BigPharma tulee lähemmäksi ja lähemmäksi, ohittaen lääkärit potilaiden hoidossa, siltä näyttää.

We have an elaborate electronic charting system at our hospital. All of the medications and procedure orders are placed into the patient’s record by doctors and nurses so that every person has access to all that is happening with the patient. A few weeks ago, I arrived to see my first patient of the day, a patient with a kidney ailment that leaks protein and usually progresses to complete kidney shutdown. When I opened her electronic chart, I expected my section to be empty. Instead, I saw an order for an influenza vaccine with my name on it. Even more shocking was that the order was highlighted bright blue, meaning, the shot had already been given. I thought perhaps I had opened the wrong chart or some sort of mistake had been made. But it was the right file; her name in the upper left hand corner. And my electronic signature was on the page after the order. My patient, with kidney failure and an autoimmune disorder had been given a flu shot without my consent.

Meillä on hyvin hieno, täsmällinen rekisteröintisysteemi sairaalassamme. Kaikki potilaalle tehty ja määrätty näkyy elektronisessa tiedostossa, johon hoitajilla ja lääkäreillä on pääsy. Jokin aika sitten menin töihin, avasin päivän ensimmäisen potilaani tiedoston ja odotin näkeväni oman osastoni olevan tyhjä. Sen sijaan näin influenssarokotemääräyksen, jossa alla oli oma nimeni. Määräys oli sinisellä, mikä tarkoittaa että rokote oli jo annettu. Ajattelin, että kysymyksessä täytyy olla erehdys, kenties olin avannut väärän sivun. Mutta ei se ollut, elektroninen nimikirjoitukseni oli sivulla; rokote oli annettu minun potilaalleni, jolla on munuaisvika ja autoimmuunihäiriö. ROkote oli annettu ilman lupaani.

I was informed that according to a hospital policy that had been in effect since 2007, a pharmacist is permitted to visit a patient and offer them a flu vaccine. If the patient agrees, the RN is instructed to administer the shot and document the event in the chart. The attending physician’s signature stamp is used to complete the order. No one called to ask, “By the way, your patient wants a flu shot; can we give her one?” I’m not sure what was said to her, but she obviously agreed, and I didn’t need to be involved. The pharmacist had written an order for an injectable substance that I considered toxic and inappropriate for my patient, and it was administered by the RN before I even got to the floor.

Minulle kerrottiin että vuodesta 2007 sairaalan käytäntönä oli ollut, että farmaseutti voi vierailla potilaiden ja tarjota heille rokotteita. Jos potilas suostuu, rokote merkataan rekisteriin ja lääkärin leimaa käytetään ”määräyksen” täydentämiseen. Lääkäriltä ei kysytä. Tässä tapauksessa farmaseutti oli kirjoittanut reseptin ja hoitaja oli antanut potilaalle rokotteen, jota minä hänen lääkärinään pidin myrkyllisenä, ottaen huomioon hänen sairautensa.

My dissatisfaction eventually made it to the Chief of Internal Medicine who challenged me to produce peer-reviewed journal articles in support of my objection. There were dozens of case reports of kidney disease or small blood vessel inflammation following influenza vaccination. In fact, one paper cited 16 patients in its written report(1). Under-reporting of adverse vaccine reactions is a known phenomenon. The National Vaccine Information Center estimates that only about two percent of adverse vaccine reactions ever get reported. It would follow that written and published case reports found in medical journals represent a miniscule sampling of the totality of vaccine injury cases. These implications should evoke at least some curiosity on the part of doctors and health care advocates.

Tyytymättömyyteni oli niin suuri, että että Sisätauti-osaston suuri päällikkö haastoi minut esittämään joitain vartikkeleita väitteideni todisteeksi vertaisarvioiduista lehdistä. Munuaistautien kohdalla artikkeleita rokotteiden haittavaikutuksista löytyy tusinoittain.—Rokotteiden haittavaikutusten raportointi on tunnetusti alimitoitettua. Rokotetutkimuskeskus arvioi että vain 2% haittavaikutuksista raportoidaan. Tästä seuraa, että vain minimaalinen osa todellisista haittavaiktuksista on lääkärien tiedossa. Luulisi tämän herättävän edes jonkinlaista uteliaisuutta lääkäreissä.

The peer-reviewed literature was delivered to the department head. His initial response was to suggest that future vaccination orders be signed off by another physician so I didn’t have to be involved with the process of a nurse giving a “routine” flu shot. But the point had been missed; flu shots should not be given to sick patients.

Vertaisarvioitu materiaali toimitettiin osaston johtajalle. Hänen vastauksensa oli, että rokotteet minun potilailleni voisi tulevaisuudessa allekirjoittaa joku toinen lääkäri, niin ettei minun tarvitse sekaantua hoitajien antamiin ”rutiini”rokotteisiin. Rokotteita ei pitäisi antaa vuodepotilaille eikä sairaille.

I was challenging “routine orders” that had been in place since 2007. The defense for supporting the policy was that no side effects had been reported since the standing order had been instituted. I wondered to myself and then later inquired: How do you know that is true? Is it because nobody filed a formal report? If a patient became more ill after the shot, did you consider his condition to be a side effect of the vaccine, or was it simply called an unfortunate complication to the patient’s current illness? What if the patient was discharged from the hospital but readmitted several weeks later. Was the reason logged simply as a progression of his existing disease…or was the cause an overlooked, delayed side effect of the vaccination? If vaccine reactions are not considered as part of a patient’s differential diagnosis, how do you know? Without taking a vaccine history when considering a timeline of events, how could anybody possibly make the connection between a vaccine and a subsequent illness? How does anyone else know for that matter – that there were no side effects from the “routine” administration of flu shots, ordered by a pharmacist and given by a nurse, without doctor consent? The truth is, there is no real tracking and reporting system in place. And nobody is enthused about trying to start one. What has essentially happened is that the guards have all been told to go home and nobody is thinking to even look for the wolf.

lyhyesti: jos potilas sairastui rokotteen seurauksena, kysyikö kukaan johtuuko se rokotteesta vai pidettiinkö käännettä huonompaan/kuolemaa vain sairauden osana. Mitään kunnollista haittavaikutusten seurantajärjestelmää ei ole > ei tiedossa olevia haittavaikutuksia.

I am sure there are thousands of unreported cases of kidney failure – and a wide range of other serious health conditions – because doctors fail to ask a very simple question as part of the admission evaluation: “When was your last vaccine?” And few doctors suspect any connection because the party line screams, “Vaccines are safe, effective and harmless. They keep people healthy and prevent infection.” If nobody looks, vaccine-related side effects and complications won’t be found.

Olen varma, että on tuhansia ja tuhansia raportoimattomia munuaisten pettämisiä rokotteen saamisen jälkeen. Vain, koska lääkärit eivät kysy itseltään -Saiko potilas rokotteen ennen käännettä huonompaan? Harva lääkäri epäilee rokotteiden turvallisuutta koska heille on jankutettu että rokotteet ovat turvallisia ja estävät infektioita. Jos kukaan ei katso, haittavaikutuksia ei löydy.

There was a law passed in 1986, the National Vaccine Injury Compensation Act, that made vaccine manufacturers and administering physicians immune from legal recourse in the event of a vaccine injury. This has given manufacturers a dangerously long leash and has enabled them to push vaccines through FDA approval with little need to create a safe product. Now drug companies have extended their reach into the hospital right past doctors, and put the power to vaccinate in the hands of pharmacists and executive committees, allowing them to make decisions about what is best for a patient.

1986 tuli laki, joka vapauttaa rokotevalmistajat vastuusta tuotteidensa suhteen. Tämä antaa valmistajille vaarallisen pitkän pätkän liekaa mellastaa vapaasti. Yhtiöillä ei ole laillista pakkoa tai tarvetta kehitellä turvallisia rokotteita. Nyt lääkevalmistajat tunkevat sairaaloihin lääkäreiden ohi, lääkäreiltä on viety valta päättää, mikä heidän potilailleen on parasta (suom. huom. Suomessa tämä tapahtuu THL:n kautta).

For years, I have suspected that vaccines affect the immune system in an unnatural way. Those who are trained in the sciences should know this has to be true. For starters, the partial and temporary effect of a vaccination is significantly different than the precise and long-lasting cellular responses that come from a natural infection.

Jo vuosien ajan olen epäillyt, että rokotteet sotkevat luontaisen immuunisysteemin. Ne, joilla on tieteellistä koulutusta, tietävät (tai heidän pitäisi) että asia on näin. Alkajaisiksi; rokotteen paikallinen ja väliaikainen vaikutus on merkittävästi erilainen luonnollisella tavalla hankittuun immuniteettiin, joka tulee solujen pitkäaikaisesta ja kestävästä reagoinnista infektioon.

Vaccines contain more viral and bacterial particles than what we are told; there are known allowable contaminants in vaccine cultures and in vaccine vials(2). The solutions also contain heavy metals, carcinogenic chemicals and toxic preservatives. Vaccine-induced antibodies can become “confused”. They can then adhere or deposit in small blood vessels and the kidney filters called glomeruli, causing inflammation and degeneration, known as an “autoimmune response”; the person’s own antibodies attack and destroy the body. The incidence of autoimmune disease has sharply increased in recent years, and I believe that vaccines have played a role. That is why it has never made sense to me to vaccinate anyone, let alone someone who is sick— but especially someone already sick with an autoimmune disease. While patients who are immunocompromised may be at a disadvantage when faced with infectious pathogens, giving them a flu shot with toxic chemicals cannot, in my estimation, possibly protect them. Moreover, it is known that elderly patients and those who are losing protein in the urine don’t necessarily mount a strong or protective response to flu vaccine injections. Despite these facts, the CDC and various medical organizations still recommend injecting sick, elderly patients with flu vaccines.

lyhyesti: rokotteissa on paljon enemmän virusta ja solumyrkkyjä kuin valmistajat antavat ymmärtää. —-autoimmuunisairaudet ovat jyrkästi yleistyneet rokotteiden antotahdin kiihtyessä. —Sairaita vuodepotilaita ei missään tapauksessa pitäisi rokottaa.

There is no scientific basis for this. Vaccine research is conducted on healthy people. Vaccine research does not include double blind placebo studies; rather they use a false placebo which is often the prior years’ flu vaccine. Once a vaccine is approved for general use, the shot is routinely given to everyone. Case reports (1, 3-7) support the notion that it is highly possible that an unhealthy person could develop an exacerbation of an underlying kidney disease or that a healthy person could develop a new kidney disease after a vaccine. It should be common sense that patients who are sick and have advanced kidney disease are much more vulnerable to the 25 micrograms of mercury in multi-dose flu vaccines than healthy persons with normal kidney function.

lyhyesti: tervekin ihminen voi saada piilevän munuaissairauden rokotteista ja niiden sisältämistä myrkyistä kuten elohopeasta.

Doctors take note: You are not in control anymore. Your patients can be harmed by vaccines that you have not ordered– while your back is turned.

Lääkärit! Huomatkaa, Te ette kontrolloi sairaanhoitoa enää. Potilaanne saatetaan rokottaa Teiltä kysymättä.

Patients: Be vigilant and ask questions. Big Pharma has dozed past another barrier and now its reach has expanded past your doctor and right into your hospital room. Propaganda about vaccines and the flu will be posted around the hospital. If ever there was a time to become highly suspicious of the motives in the world of hospitals and pharmaceutical business, it is now. Take these suggestions to heart:

Potilaat! Olkaa valppaina, kyselkää. Lääkeyhtiöt ovat tunkeneet sairaaloihin. Sairaaloissa propagoidaan rokotteiden puolesta.

When somebody other than your doctor enters your hospital room and offers you anything, even if they tell you the doctor ordered it, do not believe that you must accept it without first talking to the doctor in charge of your care. You have a right to know why you are being injected and what the risks are.

Jos joku muu kuin lääkäri tulee huoneeseenne ja tarjoaa Teille jotakin, vaikka he sanoisivat sen tapahtuvan lääkärin määräyksestä, ÄLKÄÄ USKOKO! Sanokaa, että kysytte ensin lääkäriltänne. Teillä on siihen oikeus.

If there is ever a good time to get a vaccine, it is not while you are sick. Please consider both sides of the vaccination debate before agreeing to one. You won’t be given a fact sheet with balanced pros and cons by a conventional medical doctor or by the hospital.

Hyvä aika rokotteen ottamiselle -jos sellaista nyt onkaan- ei ole silloin kun olette sairaana ja immuniteettinne on heikentynyt.

You have the right to refuse any drug, any shot and any intervention at any time, as long as you are psychologically competent.
Mine is only one story, but it represents things to come with the corporate takeover of medicine and the massive push for vaccines. It has been insidious but it is now showing up everywhere: In the schools, in Wal-Mart, in the mainstream press. The doctor-patient relationship is no longer valued or honored. Guidelines, recommendations and one-size-fits-all treatment programs of all comers for the sake of profit are the real driving forces. Our “health care system” has little to do with health. Even the word “health” has been mutated and twisted to represent some distorted picture that looks more like desperation for survival than thriving vitality. Health care centers that vaccinate with complete disregard for the truth about what they are actually doing to people, are not delivering a sound product that can be trusted and relied upon by those who hope to have their health guarded and restored.

Terveydenhuollolla ei enää ole mitään tekemistä terveyden kanssa. Se on lääkeyhtiöiden vallassa ja voitontavoittelua.

References:

1. Kelsall, John T. et. al. Microscopic Polyangiitis After Influenza Vaccination, Journal of Rheumatology. Vol.24:6, pp1198-1202.

2. Tenpenny, Dr Sherri J, FOWL! Bird Flu: It’s not what you think, 2006, pg. 74.

3. Yanai-Barar, et al., Influenza vaccination induced leukocytoclastic vasculitis and pauci-immune crescentic glomerulonephritis. Clinical Nephrology, vol 58. No. 3/2002

4. Damjanov, Ivan, Progression of Renal Disease in Henoch-Schonlein Purpura After Influenza Vaccination, JAMA 1979, vol. 242, No.23. p2555-2556.

5. Ulm, S et. al., Leukocytoclastic vasculitis and acute renal failure after influenza vaccination in an elderly patient with myelodysplastic syndrome., Onkoligie, 2006, vol. 29, No. 10, 470-2.

6. Tavadia, S, Leukocytoclastic vasculitis and influenza vaccination. Clin Exp Dermatol., 2003, vol 28, No 2, 154-6.

7. Kielstein, JT, Minimal Change nephrotic syndrome in a 65-year-old patient following influenza vaccination.,Clin Nephrol, 2000, vol 54, no 3, 246-8.

8. Narendran, M, Systemic Vasculitis following influenza vaccination—report of 3 cases and literature review., J Rheumatol, 1993, vol 20, no 8, 1429-31.

. Popular Articles
The Truth about the Flu Shot
What They Don’t Tell You About Vaccination Dangers Can Kill You or Ruin Your Life
Swine Flu and the Swine Flu Vaccine
Protecting Yourself Against Swine Flu
Vaccine May Be More Dangerous Than Swine Flu
Unvaccinated Children
The Truth about Flu Shots in Pregnancy
What to do If You Are Forced to Take Swine Flu Shot
Vaccination Statistics
Warning: Swine Flu Vaccine Coming Soon

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Kokeilepa Riikka:
Aravind Adiga: Valkoinen tiikeri (BTJ kustannus 2009)

Itse asiassa oletan, että L-E W sen jo lukikin.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

11# En ole vielä lukenut "Valkoista tiikeriä", mutta vilkaisin arvostelun. Kiitos vihjeestä, otan kirjan käteeni pikimmiten.

Käyttäjän anttiliikkanen kuva
Antti Liikkanen

Lukiessasi pidä mielessä strategien hyvin ikäväntuntuinen visio:

Jos jossain nyt on ituja pahaan maailmanpaloon, se on paikassa nimeltä

Arunachal Pradesh

Siellä kohtaavat kaksi miljardiluokan etua (olipa kyse maailmantaloudesta tai väestöstä - tai eskalaatiotarpeesta tyyliin "Mehr Lebensraum"). EU:n rauhanmissio ei Himalajalle asti taida ulottua, valitettavasti.

Asia liittyy tuohon kirjaan siksi, että se on saatettu kirjeiden muotoon. Kirjoittaja näissä on Intian Bangaloressa, vastaanottaja Kiinan pääministeri.

Skywalker (nimimerkki)

#0

Parvekkeella poltettu rööki pelottaa monia, mutta ei kadulla pöllyttävä dösä.
Antilta on päre palanut näköjään samana päivänä ku mulla, käys tsiigaan Laurin uus kirjoitus ihmisen oppimiskyvystä. Ehkä meillä on toivoa.

http://grohn.blogit.uusisuomi.fi/2010/01/25/iloits...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset