Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Britannian ikioma sotku

 

 

Brexit näyttää toteutuvan ilman sopimusta. Pääministeri Mayn omat toimet ovat suurelta osaltaan syynä tilanteeseen. Maylle on ollut tärkeintä oma puolue ja sen kasassa pysyminen. Pieni osa puolueen kansanedustajista on jo lähtenyt, tosin pienempi osa kuin opposition pääpuolueesta, jonka puheenjohtaja lienee hänkin syyllinen puolueensa rapautumiseen. EU on ollut joustava ja maltillinen, sotku on Britannian ikioma.

 

Selvää on, ettei kova brexit, Mayn sopimus, brexitistä luopuminen, lievempi brexitin muoto tai kansanäänestys palauta kansallista yhtenäisyyttä vaan britit tulevat olemaan jakautuneina eri heimoihin vielä pitkään. Koko valtakunnan rakenne joutuu kyseenalaiseksi, jos skotit päätyvät itsenäisyyteen ja Irlannin yhdistyminen alkaa houkuttaa muitakin kuin katollisia. Pessimistinen näkymä Yhdistyneiden kuningaskuntien osalta on aivan perusteltu ja mahdollinen.

 

Todennäköisintä, ulkopuolisin silmin, on Britannian aseman heikkeneminen niin talouden kuin kansainvälisen asemankin osalta pitemmällä tähtäimellä. Osana EU:ta maa on ollut itseään suurempi vaikuttaja.

 

Kovan brexitin kannattajien myönteinen tulevaisuuden näky tuntuu vaikeasti toteutettavalta, mutta ymmärrettävältä. Historian sokeroima nationalismi on yleinen ilmiö maailmalla. Eliitit ovat sitä hyödyntäneet, mutta myös padonneet. On vaikeaa nähdä kuinka Britannia säilyttäisi sillanpääasemansa eurooppalaisille markkinoille tai loisi erityisen parempia kauppasuhteita muualle unionin ulkopuolella. Taloudellisena tekijänä unioni on aivan toista luokkaa kuin Britannia ja sen talouden rakenne on niin monipuolinen, että sen kotimarkkinat pysyvät suurelta osin korvaamaan Britannian poisjäännin.

 

Meidän kannaltamme toivottavin vaihtoehto olisi, että Britannia peruisi ero aikeensa, mutta se lienee liikaa toivottu, kansallinen kunnia on ennenkin saanut kansat tekemään hölmöyksiä.

 

 

 

 


 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (16 kommenttia)

Käyttäjän aveollila1 kuva
Antero Ollila

Tarkennapa hieman tätä lausetta:"Taloudellisena tekijänä unioni on aivan toista luokkaa kuin Britannia ja sen talouden rakenne on niin monipuolinen, että sen kotimarkkinat pysyvät suurelta osin korvaamaan Britannian poisjäännin."

Suoraan luettuna lause tarkoittaa, että Brittannia poistuu Brexitin myötä EU:n markkinoilta.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

EU ei ole riippuvainen Britanniasta, silti varmasti kauppaa käydään kovan brexitin jälkeenkin. Rakentuvat tullimuurit ja mahdolliset muut kaupan esteet tosin tulevat sitä vaikeuttamaan.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Eikö kannattaisi olla huolissaan siitä, kuinka EU-maat säilyttäisivät sillanpääasemansa Britannian markkinoilla ?

Unionin alueelle tulee miljoonia uusia työttömiä, jos näin ei käy.

Ja rehellisyyden nimissä, ei tässä sopassa voi antaa kummoistakaan arvosanaa sen kummemmin EU:lle, jos Britanniallekaan. Se, mihin britit olivat tyytymättömiä jo vuosikymmenen ajan ja joka käänsi referendumin eron puolelle, olisi voitu varmasti hoitaa myös toisin sopimalla, mutta Saksan ja Ranskan tuli näyttää mahtiaan Unionin ytimessä määräävänä dupolina, joka ei jäänyt briteiltä huomaamatta.

Nyt meni sitten lapsi pesuvesien mukana.

PS. Kyllä se on EU, joka heikkenee ja on nyt jäämässä eripuraisena Kiinan ja USA:n jalkoihin. Kannattaa katsoa Areenasta dokumentti: Kuka on Xi Jinping ?

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Luultavasti kestää oman aikansa ennen kuin löytyy korvaavaa tuontia nyt EU:sta tuotavalle. Isoimmat kovan brexitin ongelmat EU:ssa osuvat Irlantiin. Hollanti, Ranska ja Saksa, varsinkin jälkimmäiset, eivät Brexitistä juuri heilahda.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Pidätkö Ranskan taloutta niin vahvana ?

Maahan on täysin vapaassa pudotuksessa. Julkinen velka on kasvanut vuosikymmenen aikana yli biljoona euroa ja keltaliivit ovat silti entistäkin tyytymättömimpinä kadulla. Luulenpa, että Ranskan levottomuuksista on nähty vasta se alun alku.

Yli 100 miljardin euron vientiylijäämää EU:sta Britanniaan on juurikin EU:n suurilla jäsenmailla Saksalla, Ranskalla, Italialla ja Espanjalla.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman Vastaus kommenttiin #5

Ranskassa levottomuudet ovat kansallinen perinne, joka kohtaa presidenttiä kuin presidenttiä. Varmaan Ranskan vienti Britanniaan kärsii, mutta se on vain noin 7% maan viennistä. En usko Brexitillä olevan vaikutusta miekkareihin. Se osa keltaliiveistä joka harrastaa rähinöintiä tekee sitä joka tapauksessa.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tässä voi vielä ensi viikola tapahtua yllätyksiä, kun pm May huomaa olevansa selkä seinää vasten -->eroilmoituksen peruutus ?

Käyttäjän seijalund kuva
Seija Nylund

Siellähän nuo edelleenkin ovat sormi suussa:

A senior minister in the government told Sky News that plans are being drawn up to give MPs a choice between revoking Article 50, a second referendum, the prime minister's deal, her deal plus a customs union, the deal plus a customs union and single market access, a standard free-trade agreement, or a no-deal Brexit.

https://news.sky.com/story/plan-for-mps-to-get-vot...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Donald Tuskhan esitti tänään melkein yhtä pitkän luettelon siitä, mitä kaikkea EU:n puolesta saa tapahtua, mutta pallo on kokonaan briteillä. EU27 on kiinnostunut vain siitä, osallistuuko Britannia toukokuun vaaleihin. Jos osallistuu, aikaa riittää. Mikäli ei, tulliraja tulee 12. huhtikuuta.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #9

Ei todellakaan ole näin. Britit eroavat ilman jarruja ja parlamenttivaaleihinkin on vielä optiot ?

Hoi sun älyä minne lie hävinnytkään.

On se Unioni vaan maailman reiluin ja uskottavin yhteisö, vaikka yksimielisiä päätöksiä väännetään poikkeukstta ministerineuvostossa kymmeniä tunteja yksimielsen päätöken julistamiseksi ja aina 100 % salaisesti ?

Politbyrooko ?

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #12

Kiiski taas kommentoi katsomatta edes viime päivien televisiolähetyksiä ja artikkeleita. Vai olisiko sittenkin: ymmärtämättä niitä.

Steve Peers kertoo kaiken, mikä tilanteeseen juridisesti liittyy:

http://eulawanalysis.blogspot.com/2019/03/brexit-a...

Donald Tusk tänään Eurooppa-neuvoston kokouksen jälkeen: "...until the twelfth of April, anything is possible: a deal, a long extension – if the UK decided to re-think its strategy – or revoking Article 50, which is a prerogative of the UK Government. The fate of Brexit is in the hands of our British friends..."

https://www.consilium.europa.eu/en/press/press-rel...

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela Vastaus kommenttiin #9

#9. Tietenkin tuosta lopusta jäi tallentamatta "tai 22. toukokuuta". Mutta asetus virallisen brexit-päivämäärän siirtämisestä eteenpäin maaliskuun 29:nnestä on jo annettu. Sinä päivänä Britannia ei eroa EU:sta.

Käyttäjän jgagarin56 kuva
Juha Kuikka

En vieläkään usko kovaan Brexitiin. Mitkähän mahtavat olla vedonlyöntikertoimet Unibetissä?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kai voit kertoimia tarkistella vedonlyönneissä ? Hong Kongin vetotoimistot ovat tunnetusti fiksuimpia ja ennustavampia näissä asioissa.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Pidän kyllä kovaa brexitiä todennäköisenä, mutta toiveet ovat toinen juttu. Hope dies last, sanoi myös Tusk. Nykyään katson, että jonkin sortin soft brexit, Norway plus, olisi parempi kuin jäsenyyden jatkuminen, koska siten saataisin toryt heivattua Euroopan päätöselimistä.

Marraskuun sopimus on kuollut. EU27 tietenkin hyväksyisi, että poliittiseen julistukseen lisätään pysyvä tulliliitto ja jonkinlainen lätinä mahdollisimman läheisestä suhteesta single marketiin. Mutta kun se edellyttäisi toryjen keskustavoimien asettumista mieluummin Labourin kuin ERG:n rinnalle. Mantereella voimme vain seurata.

Käyttäjän jpvuorela kuva
Jari-Pekka Vuorela

Viimeksi kun vilkaisin, brexitin peruuttamista vaativan aloitteen allekirjoittajia oli 3 822 258. Lauantaina brittilässä nähdään varmasti suurimmat mielenosoitusmarssit sitten Irakin sotaan lähdön. Parlamenttikin on jo kahdesti äänestänyt vastustavansa no deal -eroa ehdottomasti.

Juridisestihan nämä ovat sivuseikkoja. "This calls for immediate discussion", kuten aktivistit sanovat Monty Pythonin Brianin elämässä.

Pahoittelen, jos tämän ketjun kommenttini vaikuttivat vähemmän optimistisilta kuin parin päivän takaiset. Kaikenlaista aloitettahan siellä parlamentissa taas ensi viikoksi puuhataan. Ehkä keskiviikkona kannattaa taas seurata äänestyksiä tarkemmin, hyvässä lykyssä aiemminkin. Pienelle hyvälle lykylle olisi tilausta.

EDIT. Kommentin kirjoittamisen aikana allekirjoittajien määrä nousi lukuun 3 837 480.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset