Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Tulisiko "avustusteollisuutta" hiukan tutkiskella?

Annatko eurosi ”avustusteollisuudelle”. Lancet- lehdessä, jota pidetään lääketieteen yhtenä kärkiaviisina, suomitaan Verkkouutisissa julkaistun jutun mukaan avustusjärjestöjä. Niitä syytetään keskinäisestä kilpailusta, koordinoimattomasta toiminnasta, julkisuuden mielistelemisestä rahankeruu mielessään. Haitin osalta niiden toiminta avustustoiminnan ”johtamisessa” saa musertavan arvion.

Tulin antaneeksi muutaman euron Kirkon Ulkomaanavulle. Teinkö virheen? Osallistun joka vuosi avustusjärjestöjen tukemiseen maksamalla veroja. Moni ei varmaan huomaa, että suurin avustaja on valtio, joka järjestöjä rahoittaa, ei siis mikään julkisten tv-keräys tai keräyspurkkia heilutteleva opiskelija.

Olisi ehkä aika ottaa nämä avustusjärjestöt tarkempaan syyniin ihan kansainvälisesti. Euroopan unioni tasoinen ja kotimainenkin katsastelu lienee paikallaan.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

Tapio O. Neva (nimimerkki)

Avun perille saaminen on ongelma. Useissa maissa hallitus ei antaudu avustajille, vaan pitää kiinni perustuslaistaan, yhteiskuntajärjestyksestään ja valtiovallastaan.

Muistaakseni Sri Lankassa tsunamiavustaminen viivästyi siksi, että kommunistinen valtio ylläpiti yhteiskuntajärjestystä ja avun antaminen viivästyi.

Muistaakseni Jussi Salonen lahjoitti miljoona euroa ja ihmetteli, miksi se jäi SPR:n tilille eikä oikeastaan jatkanut eteenpäin.

Toisin sanoen kymmenientuhansien ihmisten kuolema ja kärsimys on joukkotiedotusvälineille sisältötuote ja avustusjärjestöille päätoimiala. Oleellista on kohunhallinta niin kuin poliitikolle eli se, että silloin kun tunteet kuohuavat, imuroidaan mahdollisimman suuri määrä rahaa sisään, makuutetaan se omilla tileillä, ja sitten annetaan eteenpäin "jälleenrakennukseen", jonka pitäisi kaiken järjen mukaan olla valtion oma asia, ei hätäavun asia.

Toinen asia on sitten se, ettei jokaisella avustysjärjestöllä voi olla omaa toimivaa paikallisorganisaatiota jokaisella kriisialueella jakamaan apua eteenpäin, vaan se joutuu lahjoittamaan rahansa jonkin toisen jaettavaksi.

Mieleen tuli, että pitäisiköhän oma apu Haitiin lahjoittaa Yhdysvaltain merijalkaväelle tai jollekin US Aid:lle, joka on 82. ilmakuljetusdivisioonan voimin läsnä.

Jos nyt Haitia pitäisi varmasti auttaa niin mieleen tulee se, olisiko omalla evankelis-luterilaisella seurakunnalla nimikkolähettiä, joka tuntisi tilanteen siitä, että asuu paikanpäällä ja olisi luotettava kristittyl joka voisi mielikuvanrakentamisen asemesta keskittyä siihen lyhyen aikavälin välittömään auttamiseen.

Jos lähdemme kritisoimaan Yhdysvaltain toimia Haitilla nyt, meidän pitäisi ottaa kanta Haitin kansanvallan ja hallinnon toimivuuteen viimeisen 206 vuoden ajalta.

Haitin auttaminen keskipitkällä ja pitkällä aikavälillä nimittäin ilmeisesti merkitsisi maan valtiorakenteiden uusiksi laittamista kansansuvereeniteettia loukkaavalla tavalla YK:n periaatteiden vastaisesti.

Haiti on kuitenkin paperilla aivan sivistynyt maa: siellä puhutaan ranskaa. Tätä ei osaa moni suomalainen Euroopan parlamentin jäsen mistään kansanedustajsita nyt puhumattakaan.

Jeppe (nimimerkki)

En anna euroakaan. Törkeätä korruptiota koko touhu. Valtava määrä rinnakkaisia järjestöjä ja päällekkäistä toimintaa. Murusia menee autettaville. Organisaatiot syö suurimman osan rahoista.

Katastrofiapu pitäisi antaa armeijan tehtäväksi. Armeijalla on pelit ja vehkeet. Hankitaan maanpuolustukseen sopiva kalusto, jota voidaan tarvittaessa käyttää katastrofiapuna. Raivaus-, kuljetus- ja hoitokalusto on juuri tällaista. Vapaaehtoiset reserviläiset toimikoon ensisijaisesti kaluston käyttäjinä. Ennakolta hoidetaan sitoomus ja koulutus muutaman vuoden ajalle. Jos sille ajalle sattuu jotakin, niin sitten miehet kasaan ja maailmalle pariksi viikoksi. Jos ei mitään satu, niin sitten ovat vain reservin jatkona ja tarvittaessa valmiit sotahommiin.

Kehitysapu pitää antaa Solidiumin tehtäväksi. Rahan kylväminen lopetetaan kokonaan. Vain heitä autetaan, jotka ovat halukkaita auttamaan itse itseään. Jos joku maa laittaa pahimman korruption ja rikollisuuden kuriin, niin sitten INVESTOIDAAN kyseiseen maahan. Perustetaan sinne tehdas. Hanttihommaa pienellä palkalla. Alusta asti toiminnan kannattavuus mielessä ja firma valkoisen miehen johdossa. Kehitysapu muodostuu yrityksen maksamista palkoista. Niiden varassa maa alkaa kehittyä. Jos maan kansalaisilta ja johdolta ei löydy halua kehitykseen, niin sitten annetaan olla. Sosialistisiin kokeiluihin ei kannata meidän veroeuroja upottaa.

*****************

Aiemmin olin aktiivinen verenluovuttaja. Lopetin SPR:n lähdettyä mamu-bisnekseen. Suosittelen muille samaa. SPR:n rooli ylimääräisenä rahastajana, luovuttajan ja sairaalan välillä, on osa suomalaista korruptiota. Aiemmin tämän saatoin jotenkin hyväksyä. Oli sentään hyviä tekoja vastineena. Nykyisin on rahastus toiminnan kantavana ajatuksena. Mamu-bisneksen muodossa tämä toiminta vaarantaa Suomen tulevaisuuden.

Jukka-Pekka Vasara

Kyllä, kyllä! Minä olen tosin aina tiennyt että näistä on kaikenlainen hyväntekeväisyys siinä mielessä kuin rahoittajat, siis ne hoopootettavat luulevat, todella kaukana.

Käyttäjän timoelonen kuva
Timo Elonen

Jeppe #2

"Katastrofiapu pitäisi antaa armeijan tehtäväksi. Armeijalla on pelit ja vehkeet"

Varmaan vielä Venäjän tai Kiinan armeijan tehtäväksi. Eihän kaikkea köyhille maille armeijan avulla annettavaa apua voida sälyttää ainoastaan USA:n armeijalle. Kantakoot muiden maiden armeijat myös osansa vastuista.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset