Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Ylen tutkimuksesta ei ole apua

Yle julkisti uusimman Taloustutkimuksella teettämänsä mielipidetutkimuksen https://yle.fi/uutiset/3-10509309 . Mukana on kannatusprosenttien suuntaa antava muuntaminen edustajapaikoiksi. Tekijöiden mukaan se on luotettavin suurten puolueiden osalta.

 

Hallituksen muodostamisesta tulee vaikeaa, jos luvut säilyvät tällaisina vaaleihin asti.

 

Vasemmistohallitusta (olettaen, että Vihreät ovat vasemmistoa) 85 edustajaa ei siihen riitä. Jos hallitukseen otetaan vasemmiston rinnalle Keskusta, saadaan kansanrintama 129 edustajalla.  Jos jompikumpi Vasemmistoliitto, tai Vihreät jätettäisiin rannalle, niin enemmistö nippa nappa säilyisi. Malli saattaa kiinnostaa keskustan kenttää, mutta tuskin kaikkia keskustalaisiakaan.

 

Porvarihallituskin syntyisi, jos vihreät tähän suuntaan kallistuisivat. Pelkästään Kokoomus, Keskusta ja Vihreät saisi 110 edustajaa. Hallitus vahvistuisi vielä, kun mukaan otettaisiin RKP ja KD. Tällainen pohja olisi ehkä liiankin makea Vihreille, sillä hallituksen pystyssä pysyminen riippuisi heistä. Tuskinpa tuollaista hallitukseen lähtijöitä löytyy.

 

Sellainen porvarihallitus, jossa Perussuomalaiset olisivat mukana Kokoomuksen, Keskustan, RKP:n ja KD:n rinnalla saisi taakseen 112 edustajaa. Hallituksen pystyssä pysyminen riippuisi tuossa, kokoonpanossa  perussuomalaisista. Ei semmoista hallitusta synny.

 

Kolmen suuren hallituksella olisi 132 edustajaa ilman ”takiaisiakin”.

 

Jos kannatuksissa ei tapahdu olennaisia muutoksia tai synny blokkeja hallituksen muodostamiseen alkaa vaikuttaa olennaisesti puolueiden kenttien ääni ja valittujen kansanedustajien mieltymykset. Jos näin käy niin sekään ei helpota hallituksen muodostusta.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

5Suosittele

5 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (12 kommenttia)

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Hyvää pohdintaa, erityisesti tuo, että Vihreät saisivat ehkä liian hyvän aseman jos hallituksen pystyssä pysyminen riippuisi heistä. Ongelma voitaisiin estää Kataisen sixpackillä, mutta silloinkin Vasemmistoliitto lähti ja pelkään, että Anderssonin myötä ehkä radikaalimmpaan suuntaan siirtynyt Vasemmistoliitto tekee uudesta sixpackistä mahdottoman.

Keskustan mukaantulo voisi matemaattisesti olla realistista, mikä mahdollistaisi paitsi SDP+Keskusta+Kokoomuksen, myös uuden porvarihallituksen (tn. Vihreillä Persujen sijaan), mutta tappion jälkeen Keskusta ei ehkä halua eikä sitä haluta mukaan.

Vaikka Perussuomalaiset olisivat numeerisesti hyvä täyte ja saisivat ohjelmansa hygieeniseksi, ajatus sen rikostaustaisesta johtoportaasta ministeripaikoilla taitaa olla "vaikea". Perussuomalaisten aiemmin epäsovinnaisempi siipi, eli nykyinen koko puolue, taitaisi myös joutua sellaisten kovien myönnytysten eteen, mitä se aiemmin on suureen ääneen vastustanut. Radikaalien on vaikea tehdä sellaisia myönnytyksiä pettämättä tehtäväänsä täysin.

Sikäli veikkaisin SDP+Kokoomus+Vihreät+RKP+Kristilliset. Yhdistelmä on toki aika heikko.

Tulevalle hallituksen keskeisen soten kannalta Kokoomus on tietenkin ehkä hankalin kumppani.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

En usko, että sote tuottaa enää suurta tuskaa hallitusneuvotteluvaiheessa. Kärjistykset ja ylilyönnit puolin ja toisin kuuluvat tässä asiassa vaalikamppailuun. Vaalien jälkeen kompromissi alkaa jo houkuttaa.

Sosiaaliturvan uudistamisen suuntaviivat voivat sen sijaan olla ongelma. Joudutaan tekemään iso ratkaisu ansiosidonnaisen ja perustulon välillä. Vihreille tämä saattaa olla vaikea paikka.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos

Vaikka perustulo on Vihreille tärkeä, en usko että hekään pitävät realistisena siirtyä ainutlaatuiseen ja tuntemattomaan sosiaaliturvaratkaisuun laajamittaisesti seuraavalla hallituskaudella. Uskoisin, että uudistetut ja laajennetut perustulokokeilut riittävät ja niihin epäilemättä voidaan myöntyä.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman Vastaus kommenttiin #3

Jos sosiaaliturvan uudistus halutaan toteuttaa seuraavalla hallituskaudella lisäkokeiluihin tuskin lähdetään. Jos taas uudistukselle annetaan enemmän aikaa, kokeilu saattaisi muodossa tai toisessa jatkua.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

Voisiko perustulo toimia houkuttimena niin työ- kuin haittamaahanmuutolle?

Suomea pidetään edelleen hyvinvointivaltiona, vaikka HS:n raportoima tutkimus mm. köyhyyden ja niukkuuden ilmentymästä, puhuu täysin toisenlaista kieltä.

Puolueiden on välttämätöntä tehdä pesäeroa toisistaan, sillä äänestäjien houkuttelu omaan arvomaailmaan vaatii selkeitä faktoja - ei mielikuvia!

Perussuomalaisten kannatuksen nousua pidettäneen ilmeisenä maahanmuuttokriittisyytensä takia. Tähän Taloustutkimuksen edustaja viittasi mm. Oulun alueella tapahtuneesta Keskustan kannatuksen valumisesta Perussuomalaisille.

Vihreät puhuttelevat humaanista, ihmisten auttamismentaalista, kiinnostuneita. Ilmastonmuutos on nyt lähes kaikkien puolueiden agendalla, joten se ei yksistään riitä kannatuksen nousuun.

Demarit puolestaan ovat vedenjakajalla - kannattajat lienevät vakaata porukkaa, joka ei heilahtele kovin herkästi ajan ilmiöissä. Monet nykyhallituksen työväestön asemaa heikentäneet lait ovat noukkineet lisäkannattajia ainakin naisvaltaisilta aloilta.

Näillä kannatusluvuilla, jotka säilynevät huhtikuulle saakka marginaalisin muutoksin, enemmistöhallitus muodostunee seuraavasti: SDP, Keskusta, Vasemmistoliitto, Kristilliset ja RKP. Tällöin edustajien osuus on 54,0 %, joka nipinnapin riittänee enemmistöksi.

Tosin tuohon koalitioon Keskustan kannatuksen on noustava reilusti, muutoin 'hukka perii'!

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #5
    «Voisiko perustulo toimia houkuttimena niin työ- kuin haittamaahanmuutolle?»

Perustulon varsinaisen ajatuksen kannalta ei, sikäli että sen ei täystoimettomuuden vallitessa pitäisi erota nykyisestä sosiaaliturvasta mitenkään. Ja jos maahanmuuttaja tekee vähänkin töitä niin aina parempi.

Kuitenkin konseptin tasolla se voi kuulostaa enemmän "ilmaista rahaa kaikille"-houkuttimelta, sikäli että sen saa jokainen automaattisesti eikä vain perustellusta hakemuksesta. Samoin se ehkä mahdollistaisi hyvinkin alhaiset palkat maahanmuuttajille, tyyliin pizzerioissa, joissa nykyiselläänkin ilmeisesti on laittomia työsuhteita. Vaikka mikäpä siinä jos tekevät kovasti töitä ja halpoja pizzoja lihoville sedille.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #10

Jos olen oikein lainsäädäntöä ymmärtänyt, niin toimeentulotukea maksetaan tilapäisen taloudellisen aleneman paikkaamiseen.

Käytännössä tämä ei tällä hetkellä toimi, sillä toimeentulotukimenot ovat tulleet monille pääelinkeinoksi. Syitä lienee monia, mutta hakematta tukea ei makseta.

Mikäli perustuloa aletaan maksaa kaikille täysi-ikäisille, on se melkoinen 'ilmaisen rahan' potti, joka tulee tilille, huolimatta siitä, onko se tarpeen esim. suurituloisille.

Olisiko tulo samalla tavoin tuloista riippumaton kuten esim. lapsilisät ovat?

Toisaalta, mikäli asumistuet lakkaisivat perustuloon sisällytettyinä, valtio säästäisi, sillä monien tukiraha pienenisi huomattavasti. Ja taas vuorostaan, asuntosijoittajien tulot jäisivät saamatta, ainakin valtion subventioiden osalta.

Positiivisena toimena, perustulo saattaisi nostaa työllistymisastetta. Nythän tuo kokeilu on päättynyt ja tuloksia varmaan kuullaan piankin.

Yhtälö on kuitenkin erittäin hankala. Mihin raja vedetään, jos vedetään?

Sostu -uudistuksessa on siten tarkasteltava laaja-alaisesti sitä, mitkä indikaattorit selkiyttävät eri lähtökohdissa elävien kansalaisten tarvehierarkiaa.

Käyttäjän magi kuva
Marko Grönroos Vastaus kommenttiin #11
    «Jos olen oikein lainsäädäntöä ymmärtänyt, niin toimeentulotukea maksetaan tilapäisen taloudellisen aleneman paikkaamiseen.»

Siihen toimeentulotuki käy huonosti, koska toimeentulotuen edellytyksenä on, että saajalla ei ole juuri lainkaan käyttövaroja tilillä. Käytännössä kaikilla, joilla tulot alenevat tilapäisesti, on jotain säästöjä.

Eli tilapäisessä tilanteessa työttömyysturva on tavallisesti se ensisijainen.

    «Mikäli perustuloa aletaan maksaa kaikille täysi-ikäisille, on se melkoinen 'ilmaisen rahan' potti, joka tulee tilille, huolimatta siitä, onko se tarpeen esim. suurituloisille.»

Perustulo siis korottaa veroja, joiden avulla hyöty on negatiivinen, sikäli että suurituloiset ovat perustulon nettomaksajia. Ks. Vasemmiston perustulo. "10. Suurimpia ansio- ja pääomatuloja saavien verotus kiristyy perustuloa enemmän eli he ovat perustulon nettomaksajia."

    «Olisiko tulo samalla tavoin tuloista riippumaton kuten esim. lapsilisät ovat?»

Kyllä se on perustulon ajatus, että se on riippumaton, ja tulontasaus hoidetaan veroilla ja progression säädöllä.

    «Toisaalta, mikäli asumistuet lakkaisivat perustuloon sisällytettyinä»

Tämä riippuu perustulomallista, mutta asumistukea on hankala sisällyttää perustuloon, koska on vaikea päättää, mitkä olisivat kohtuulliset asumiskulut, jotka siihen sisällytettäisiin. Jos vedettäisiin keskimääräisten asumiskulujen mukaan, olisi se nyt halvassa asunnossa asuville jättipotti ja toisaalta saattaisi kalliissa asunnossa asuvat vaikeaan tilanteeseen häiriötilanteessa. Tällöin laajaan perustuloon sisältyisi ehkä kohtuuttomia odotuksia muuttamisesta toiseen asuntoon häiriötilanteen koittaessa. Nyt halvalla asuvien saama jättipotti olisi perustulon kustannuksissa kallis.

Vihreiden perustulomallissa asumistuen ongelma jätettäisiin käsittääkseni vielä ratkaisematta eli toistaiseksi perustulon ulkopuolelle.

Käyttäjän MikaLamminp kuva
Mika Lamminpää

Se on mielenkiintoista, että kun PS hajosi kesällä 2017, ovat neljä suurinta puoluetta koko ajan olleet SDP, kokoomus, keskusta ja vihreät. Veikkaan että Rinne on pääministeri, Orpo valtiovarainministeri ja Haavisto ulkoministeri. Kyllä se parempi troikka olisi kuin tämä nykyinen.

Käyttäjän AleksiParkkinen kuva
Aleksi Parkkinen

"sen rikostaustaisesta johtoportaasta ministeripaikoilla taitaa olla "vaikea""

Eikös Helsingin pormestari ole tuomittu väkivaltarikollinen?

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Ensi kuussa tulee VM:n talousmuistio, josta varmasti keskustellaan vaaalipaneeleissa.

Viimeksi vuonna 2015 Antti Rinne ei hyäksynyt oman ministeriösnä vastaavaa muistiota. Tuswkin Petteri Orpo asettuu vastaan oman ministeriönsä muistiota.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Verkkouutisissa näyttää olevan oma paikkalaskelma, joka perustuu vaalipiirittäiseen tulosten tulkintaan https://www.verkkouutiset.fi/nain-ylen-gallup-oike...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset