Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Haavisto kosii persuja

Vihreissä kuohuu. Pekka Haavisto ei sulkisi perussuomalaisia hallitusyhteistyöstä vihreiden kanssa. Haavisto on vanha kansanedustaja ja se näkyy tässä kannanotossa. Suomessa hallitukseen mennään minkä puolueen kanssa tahansa. Vain valta on tärkeää. Nyt viimeistään on selvää, etteivät vihreät tai ainakaan Haavisto eroa mitenkään muista kaltaisistaan.

 

Vihreillä on edessä kiivas keskustelu sisällään. Saa nähdä miten Halla-aho tai Huhtasaari tähän Haaviston lähentymiseen suhtautuvat. Myönteinen kanta voisi yllättää heidän kenttänsä, kielteinen taas painaisi vaalien jälkeen yhä varmemmin suohon.

 

Kieltämättä mielipidetutkimusten valossa seuraavan enemmistöön nojaavan hallituksen muodostaminen on vaikeaa ilman jompaakumpaa vihreitä tai perussuomalaisia.

 

Haavisto kannanotto houkuttaa varmasti vaaleihin valmistautuvia kansanedustajia muissakin puolueissa ulostuloihin.  En ihmettelisi, että demareista ja kokoomuksesta löytyisi kansanedustajia, jotka ovat samalla linjalla Haaviston kanssa. Eniten epäilen heitä, joille maahanmuutto ja islam, ovat keskeisiä oman poliittisen profiilinsa kannalta. Uskon kuitenkin tällaisten kannanottojen esittäjien jäävän noissa ryhmissä poliittisiksi seinäkukkasiksi, kun valtaa vaalien jälkeen jaetaan.

 

https://www.hs.fi/politiikka/art-2000005931803.html

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

" En ihmettelisi, että demareista ja kokoomuksesta löytyisi kansanedustajia, jotka ovat samalla linjalla Haaviston kanssa."
En minäkään, mutta Haavistoa ihmettelen. Näin vaalien alla kaikkia sanomisia tulee tarkasteltua äänten kalasteluna ja tästäpä en sellaista havainnut. Heräsi jopa epäilys, että olisiko Pekka Haavisto aidosti suvaitsevainen? Kun vielä jotkut aiemmat tapahtumatkin viittaavat samaan suuntaan.

L. Huhtasaaren sukunimi kirjoitetaan muuten ilman älliä.

Käyttäjän kaunaherra kuva
Tuure Piittinen

Minusta Haaviston ei tarvitse olla mitenkään "aidosti suvaitsevainen" vaan hän on järkevä. Ihminen joka ei asettele etukäteen mitään raja-aitoja vaan antaa asioiden ratkaista hallitusneuvotteluissa sitten kun ne eteen tulevat on mielestäni aito demokraatti eikä ainakaan minkään sortin tuulikello.

On aivan eri asia pohtia sitä, että kääntääkö Jussi Halla-ahon Perussuomalaiset hallitusneuvotteluissa takkinsa samaan tapaan kuin Timo Soinin johdolla tehtiin. Se nähdään aikanaan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Ei huolta. Pekka Haavisto tuntuu peruuttaneen sanomisensa, joiden perusteella epäilin häntä aidosti suvaitsevaiseksi.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman
Toni Rintala

Osmo Soininvaarasta tuli persumainen ajan mittaan. Ehkä Haavístokin on viisastunut.

Käyttäjän vylitalo kuva
Ville Ylitalo

Kokoomus meni hallitukseen persujen kanssa.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kuten kirjoitin, valta koetaan usein tärkeimmäksi asiaksi ja siinä suhteessa kokoomuskaan ei ole synnitön.

Käyttäjän JaakkoAalto1 kuva
Jaakko Aalto

”Haavisto kosii persuja”
Tuskin. Haavisto on vihreiden väliaikainen ja tilapäinen johtaja, jolla ei ole todellista vaikutusta puolueen päätöksiin. Kyllä hän tässä enemmänkin ylläpitää sopuisan miehen mainettaan, joka puolestaan tekee hänet käyttökelpoiseksi ehdokkaaksi monenlaisiin julkisen puolen pesteihin sellaisissa tapauksissa, joissa nimitettävästä henkilöstä sopiminen osoittautuu vaikeaksi.

Käyttäjän mikanter kuva
Mika Keränen

Suomalaiset ovat järkevää ja maanläheistä kansaa ja vierastavat poliittisten viiteryhmien yksipuolista demonisointia. Tässä me eroamme eduksemme ruotsalaisista; länsinaapurissahan jopa "keskustalaisista" saattaa löytyä jonkun Annie Lööfin kaltaisia kammottavia puusilmiä. Meillä sen sijaan useimmissa poliittisissa puolueissa tunnutaan olevan selvillä siitä, että Suomessa moinen fanaattisuus ei saa kansan tukea täysin riippumatta siitä, mitä mieltä Perussuomalaisten ohjelmasta noin periaatteellisella tasolla ollaan. Kun jopa Pekka Haaviston kaltainen politrukki tuntuu asian ymmärtävän, niin se lupaa hyvää seuraavien vaalien jälkeisiin hallitusneuvotteluihin. Niin että täällä Usarissakin silloin tällöin esiin nouseva uho, jonka mukaan "kukaan ei halua samaan hallitukseen persujen kanssa" on pitkälti katteetonta. Mitä lähemmäksi vaalit tulevat, sitä vähemmän tällaista uhoa tullaan puolueissa kuulemaan. Nettiöyhöttäjät ovat tietysti erikseen.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Pekka on oikeassa. Halutaanko me USA:n kaltainen tilanne, jossa kaksi suurinta ryhmittymää keskittyy kyttämään toisen tekemiä virheitä ja lakimiehet pyörittävät politiikaa enemmän kuin poliitikot.

Halutaanko me Belgian ja Ruotsin kaltaisia hallituskriisejä vain siksi, että "vihollisen" kanssa ei voi puhua?

Käyttäjän KirjoituksiaSalosta kuva
Mikko Engren

Jos on oikeasti sitä mieltä, että politiikko, tässä kohtaa siis Pekka Haavisto, kun ei tuomitse, hyväksy kategorisesti persuja jossei tule suoraan tuomita niin ainakin "kosiskelee persuja". Aika huikeaa ja kertoo vain sen, että blogisti ainakin uskottelee tässä julkisesti kannattavansa tuomitsemispolitiikka joltain 'arvopohjalta' joka on aika surullista jos tosissaan uskoo vaikka-äitinsä-myyvien-politiikkojen höpöhöpöt.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset