Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Pukeutuuko populismimme keltaliiveihin?

Saas nähdä, kuka suomalaisista politikoista ensinnä pukeutuu keltaliiviin, Halla-aho vai Andersson? Molempien henkiset sukulaiset näyttävät ainakin Ranskassa hyödyntävän mellakoita. Tämmöinen räyhäpopulismi näkyy leviävän, mutta ehkei sentään Suomeen. Meillähän keltaliivit on varattu lähinnä ulkona työskenteleville ja päiväkotilapsille.

 

Voi hyvinkin olla, että meillä ja Euroopassa yleensä on edessä uusi vuosi 1968. Meillä se merkitsi lähinnä Vanhan valtausta ja vasemmistokulttuurin tuloa valtavirtaan. Nyt silloiset kapinalliset tai ainakin heidän johtajansa ovat eliittiä. Vasemmistonäkemys punakapinankin suhteen on nyt vähemmän radikaalia, kun vapaussota on julistettu vastakkainasettelun päättymisen hengessä kaikenkattavaksi sisällissodaksi.  Kulttuurivastaiskua ei ainakaan ole vielä näkyvissä ja tuskin tuleekaan.

 

Vielä ei voi varmuudella sanoa kumpi puoli keltaliivit lopulta omakseen voittaa eurooppalaisessa mielenmaisemassa. Liikkeellä on monenlaista väkeä ja ilmassa erilaisia tyytymättömyyden aiheita. Moskovakin kuuluu omalla tavallaan mellakoiden virittelyyn osallistuvan.

 

https://www.verkkouutiset.fi/nain-keltaliivien-mielenosoitukset-leviavat...

 

Halla-aho ja Andersson taitavat sentään näistä karkeloista pysyä kaukana. Ennen uskon, että meikäläiset natsit sen muut sen kaltaiset soturit pyrkivät hyödyntämään muukalaisvastaisuuden mahdollista leimahtamista eräiden äskettäisten rikosten virittämänä. Mitään suurta keltaliiviliikettä ei synny meidän varsin vakaassa hyvinvointivaltiossamme synny.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän jounisnellman kuva
Jouni Snellman

Ruotsin Göteborgissa on parhaillaan menossa "kansallismielisten" hörhöjen mielenosoitus, jossa keltaliivejä näkyy kuulemma paljon.

https://aktuelltfokus.se/pedofilforsvarare-talare-...

https://twitter.com/simonandersso_n/status/1071761...

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Tämän presidentin Twittwer -viestit ovat olleet liikaa Macronille.
https://twitter.com/realDonaldTrump/status/1071454...

Ranskan ulkoministeri reklamoi
https://www.rtl.fr/actu/politique/jean-yves-le-dri...

Käyttäjän MauriLindgren kuva
Mauri Lindgren

Vahva ay-liike ja jäykät työmarkkinat pitävät keltaliivit loitolla.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Ranskassa keltaliivit ovat päässeet livahtamaan ay-liikkeen otteesta. Ranskan työmarkkinoiden jäykkyys on Suomeen verrattuna omaa luokkaansa.

Käyttäjän jannekejo kuva
Janne Kejo

Suosittelen lukemaan keltaliivien "virallisen" vaatimuslistan; maistuis' varmaan suomalaisillekin (noin 70% ranskalaisista tukee keltaliivien vaatimuksia):

What do the protesters in France want? Check out the 'official' Yellow Vest manifesto

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Ja Macronin kannatus enää 18%.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset