Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Sipilän viimeinen taisto?

Keskustan puheenjohtaja Juha Sipilä on julistanut vaalitaiston alkaneeksi. Päävastustajaksi on nimetty sinipuna ja vapaavuorelais- vihervasemmisto.

 

Vastustajien valinta kertoo paljon. Sinipunan vastustamisella tarkoitettaneen palkkatyöllä elävää kaupunki- suomalaista, vapaavuorelais-vihervasemmistolla tarkoitettaneen elinvoimaa ja monimuotoista kulttuuria.

 

Sipilän suuntaus on haikailua takaisin henkisesti hallaisille ahoille, luomaan pellot viljavat. Ehkä tässä haetaan vaalivoittoa, mutta potentiaalisia hallituskumppaneita potkitaan siekailematta päähän. Se ei ehkä ole niin vaarallista, koska tuskin kukaan poliittisesta eliitistä tuommoista puhetta tosissaan ottaa.

 

Tuo vapaavuorelais- vihervasemmisto herättää korkeintaan hiukkasen hihitystä, kun ajattelee Vapaavuorea. Hauska käsite piilottaa halun jarruttaa muuten itseään toteuttavaa pääkaupunkiseudun vahvistumista Itämeren alueen metropolina.

 

Sinipunan vastustaminen työmarkkinajärjestöjä arvostellen on sekin jokseenkin hedelmätöntä, sillä työmarkkinoiden käytäntöjen muuttaminen lienee eräs peruste sinipunalle. Näyttö tästä saatiin, kun rohkeus nykyhallitukselta petti, ja se vesitti oman irtisanomisesityksensä, jonka järkevyyskin taisi olla vähän niin ja näin.

 

Ennustan, että tästä vaalitaistosta tulee Sipilän viimeinen vaalitaisto keskustan puheenjohtajana.

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (45 kommenttia)

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen

Kyllä Helsinki on yhä paremminkin pahainen Pietarin esikaupunki, vaikka pormestari kyvykäs onkin.

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Seuraavassa hallituksessa on kokoomuksesta kommunisteihin,kuten Vennamo aikoinaan totesi. Viimeksihän Katainen lähti pääministerin paikalta kesken,vuotta ennen pestin päättymistä. Jota ei ole koskaan ennen tapahtunut,joten samaa takkuamista on siis odotettavissa

Käyttäjän SeppoPuurunen kuva
Seppo Puurunen

Joo. Taisi Sipilä lupailla, että laittaa Suomen kuntoon. Ei voi moittia yrittämisen puutteesta, vaikka vastarinta oli kovaa.
Oliko toimilla yrittäjille paljoa hyötyä. Enpä tiedä. Lähinnä Sipilän hallitus loi luottamusta siihen, ettei sieltä tule ainakaan suoranaisia potkuja nilkoille.
Sellainen valaa uskoa tulevaan ja uskallusta yrittää kovemmin.
Seuraavalta hallitukselta todenäköisesti voi odottaa mtä vaan, joten on syytä olla varuillaan.

Käyttäjän markolilja kuva
Marko Lilja

Seuraava hallitus on korporaatiohallitus, jossa SAK:n etuja ajavat demarit, EK:n ja suuryritysten (suursijoittajien) etua kokoomus ja säätiöiden verovapauksien ja telakkatukien puolesta taistelee piskuinen ja itsekäs rkp.

Piensijoittajien, pk-yritysten ja maataloustuottajien etua ei aja kukaan seuraavassa hallituksessa.

Tulemme näkemään veronkorotuksia solidaarisuusveroon, pk-yritysten osinkojenjakoon ja piensijoittajien jo valmiiksi epäreiluun verottamiseen. Naisten asema työmarkkinoilla jatkuu korporaatioiden toimesta epävarmana ja riski synnyttävästä naisesta on edelleen pk-yrittäjän harteilla.

Siinä demarit sitten hurkastelevat "synnytystalkoilla" kun itse ovat luoneet epäsolidaarisen tilanteen työmarkkinolle kun otetaan huomioon NUOREN NAISEN NÄKÖKULMA.

Veronkorotukset on poimittu demareiden varjobudjetista.

Korporaatioiden veroetuja tullaan puolestaan kaikin voimin edistämään. Timo Harakka puhuu vastoin korporaatidoiden etua ENNEN vaaleja, mutta vaalien jälkeen hänen puheitaan ei kukaan muista.

Samaa sarjaa kuin liikasen lupaukset kolminkertaistaa lapsilisät.

Kaarina Leinonen

Sehän on täysin selvää että verot nousevat ja siihen vielä kaiken lisäksi nykyhallituksen tekemät sotet. Nykyhallitus teki pääomaverotuksen laskemisen , yritystukia jumalaton määrä + muut yrittäjille tehdyt helpotukset - köyhä kansa ja nuori polvi kärsivät todella paljon. Varsinkin nuorten kohdalla on tehty niin iso virhe että sitä maksetaan tosi pitkään- siihen ei ihmisikä riitä. Ja vain sen takia että Sipuli,Urpo ja Turpo yrittivät näyttää että kyllähän me. Lyhytnäköistä ajattelua. Siihen tilanteeseen kun vahingot on korjattu kuluu helvetinpaljon aikaa.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kuva olisi toivottava. Yritystukien määrä riippuu siitä mitä niihin luetaan. Niiden hyödyllisyydelle löytyy myös puolustajia, joiden mukaan ne osaltaan turvaavat leivän köyhän kansan pöydässä. Epäilemättä niissä karsimista löytyy.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

.. ja miten käy sote -lausunnon perustuslakivaliokunnassa ?

Vaikea uskoa, miten Sipilä mahtuu johtamistyyliltään samaan hallitukseen
muitten kanssa, kun on tottunut olemaan "bossi".

Jos ei jatka kepun pj:nä, tuskin hän on kauan sitten kansanedustajana.

Käyttäjän ErkkiLatvala kuva
Erkki Latvala

Takiais puolueet kiristi omia tavoitteita Kataisen hallituksessa eikä mistään oikein tullut mitään. Taisi vasemmistoliittokin sieltä häipyä oppositioon vuotta ennen uusia vaaleja. Tätäkö halutaan uudelleen

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Voi olla, että Sipilälle syntyy uskottavuusongelma omiensa keskuudessa jos lainaus hänen lehdistölle sanomastaan pitää kutinsa ja miksei pitäisi https://www.iltalehti.fi/politiikka/a/2c3c96ab-2ec...

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Vaalipuheet ovat todellakin alkaneet:
"Sipilän mukaan kohtaanto-ongelman taustalla vaikuttaa osaamisvaje. Siksi hän haluaa 1 000 uutta opettajaa ammattikouluihin, jotka ”jalkautettaisiin kentälle, yrityksiin opettamaan, kouluttamaan, valmentamaan ja auttamaan.”

https://www.uusisuomi.fi/kotimaa/265538-sipila-tyo...

Virkistääkseni tunnetusti lyhyttä poliittista muistia, niin millaisihan ovat olleet hallituskauden teot ja mikä niiden vaikutus ammatilliseen koulutukseen on ollut?

Koulutuslupausta pukkaa taas...

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kaistakorvella on kovin lyhyt muisti.

Millaiset leikaukset koulutusmenoihin tehtiin edellisen sateenkaarihallituksen aikana, jolloin valtiovarainministereinä istuivat Urpilainen ja Rinne, ja opetusministereinä Gustfasson ja Kiuru ?

Kaikesta huolimatta Suomen koulutusmenot ovat edelleen tänä päivänä EU: n toiseksi korkeammat heti Ruotsin jälkeen -eikö niin Kaistakorpi.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Niin Kiiski, tämä asia on käyty läpi useita kertoja, mutta käydään vielä kerran.

Kun edellinen hallitus leikkasi koulutuksesta, niin olisi järkevää, että seuraava hallitus EI ENÄÄ kohdistaisi leikkauksia samaan kohteeseen. Tästä syystä syntyi mm kuuluisa koulutuslupaus.

Perusteluna se, että hallitus leikkaa samasta kohteesta kuin edellinen siksi, että edellinenkin leikkasi on logiikaltaan surkea. Päinvastoin JO LEIKATTUUN kohteeseen ei pitäisi tehdä lisäleikkauksia.

Tekniikkasi, jossa hallitus voisi aina leikata samasta kohteesta siksi, kun edellinenkin leikkasi, tuottaisi mielenkiintoisia tilanteita. Yritysmaailmassahan muutama yritys on kokeillut tätä leikkaamlla monta kertaa peräkkäin tutkimuksesta ja tuotekehityksestä - ja kohta ihmetellyt, kun ei enää synny uusia tuotteita, ihme ja kumma.

Eikö niin Kiiski? Käytetään nyt tätä kummallista nimenhoentatapaasi.

En jaksa lähteä taas tarkastelemaan lähteetöntä väittämääsi koulutusmenoista EU:ssa. Ja koskivathan ne varmasti nimenomaan ammatillista koulutusta, mikä oli tässä puheena?

Vai miten on, Kiiski?

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #12

Silti Suomen panostus koulutukseen on edelleenkin EU-maista toiseksi korkein heti Ruotsin jälkeen tänäkin päivänä - eikö niin Kaistakorpi.

Ammatillista koulutusta on syytä kehittää oppisopimuksen suuntaan, sillä nykyjärjestelämäällä tehdään vain kallista sutta ja sekundaa 3-vuotisin koulutusohjelmin.

Ammatillinen koulutus maksaa Suomessa kaikkein eniten yliopistoihin, ammattikorkeakouluihin ja lukioihin verraten, joten parannettavaa ja tehostettavaa verovarojen käytössä tässä varmasti on.

Otsikko lehdestä : Sähköasentajaksi valmistuneen äiti -
" sehän vielä tappaa jonkun ".

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen Vastaus kommenttiin #13

"Silti Suomen panostus koulutukseen on edelleenkin EU-maista toiseksi korkein heti Ruotsin jälkeen tänäkin päivänä"

Vaikuttaa siltä että julkiset menot vain kasvaa mutta tulokset huononee, ehkä välistävetäjiä on nykyään liikaa eikä rahaa riitä alkuperäiseen tarkoitukseen.

Kaarina Leinonen

Ajattelet vähän samalla tavalla kuin minäkin. Sipilä ottaisi hyödyn yritysmaailmalle sillä ei näytä olevan merkitystä miten se saadaan koko kansan hyödyksi. Yritysmaailma näyttää olevan se koko kansan "kynimisväline" Sipulin ajattelutavalla. Loppuu se yritysmaailmaltakin "hyvän lypsäminen" veronmaksajien rahoilla - lopulta tavallinen kansa nousee kapinaan - käy niin kuin 100v. sitten.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kepun pj on kepun sisäinen asia. Kepulle toivon kovasti alle 15% kannatusta. Kepu toimii kuntatasolla, ei valtiollisella.

Koulutusjärjestelmien romuttaminen on alkanut jo ennen Sipilän hallitusta. Se on vaan kiihdyttänyt radikaalisti kehitystä. Kun vaikutukset nyt karmaisevasti ovat tavoittaneet suoritusportaan, se tulee näkymään kansantaloudessammekin.

Tuskin kukaan vielä oikein ymmärtää katastrofin laajuutta. On hallitus jatkossa mikä tahansa, se joutuu alkamaan jälleenrakentamisen tuhon keskeltä.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Suuresti ihmettelen, että tällaisen taustan omaava kansalainen ylipäätään valittiin Kepun puheenjohtajaksi, ja vieläpä pääministeriksi.
Läheltä liippaa rikoslainsäädäntöä.
Viite:
https://seura.fi/asiat/seuran-selvitys-juha-sipila...

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas

Ehkä olisi pitänyt valita demareiden pj:ksi? Onhan nykyinenkin melkoinen ketku...

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Tästä olen ikävä kyllä samaa mieltä.
Rinteen takki tulee vinhasti kääntyilemään.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Sekin olisi merkityksellistä, jos Sipilä lopettaisi silmittömän totuuden muuntelunsa.

Hallitus ilmoittaa työttömien määrän vähentyneen 254 600 henkeen ja vähennyksen olevan vuoden takaiseen 49 700 henkeä. Loistavaa, vai mitä?

YLE kertoo 25.11 uutisessaan, että Aktiivimalli on leikannut 158 000 henkilön työttömyyskorvauksia.
YLE:n mukaan leikkauksien kohteeksi on joutunut 41,9 %:tia työttömien määrästä.

Tästä voi minuutissa laskea, että työttömiä on nyt 377 000 henkeä.
Työttömien määrä on vuodessa LISÄÄNTYNYT 50 000 henkeä.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Kaipa Sipilä lähtee vihreämmille laitumille. Mitä annettavaa hänellä on poliitikkona ja mitä hän itse siitä saa, kun perusasia eli lakien valmistelu ei ole lähelläkään hallinnassa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Kai nyt Heinonenkin ymmärtää, että lakien valmistelu hoidetaan ministeriöissä ammattilaisten virkamiesten ja lakimiehien toimin. Tässä oli hyvä esimerkki poliittisesta höpöhöpöstä, johon Viljokin näyttää jatkuvasti ja toistuvasti sortuvan yhä uudelleen.

Jos nyt Viljo kertaisit näin aluksi lakien valmistelun peruskulun suomalaisessa päätöksenteossa puutaheinää sijaan.

Käyttäjän NikoKaistakorpi kuva
Niko Kaistakorpi

Kai nyt Kiiski ymmärtää, että kuten monessa muussakin tekemisessä kolme asiaa on keskeisintä: aikataulu, resurssit ja laatu. Viimeiseen kuuluu myös itse sisältö.

Jos hallituksen ministerit asettavat mahdottomia aikatauluja liian vähillä resursseilla, niin syntyy sutta ja sekundaa. Laatu ja sisältö kärsii.

Esim. Korkeimman oikeuden presidentti toteaa ylen haastattelussa:
"Lainvalmistelua on viime vuosina syytetty hätiköidyksi. Arvostelijoiden mukaan yhä useammin lakiesitykset ovat puolivalmiita ja hätäpäissään tehtyjä poliittisia kyhäelmiä."

"Hallituksen lausuntopyynnöt lakiesityksistä KHO:lle ovat jatkuvasti lisääntyneet. Vuonna 2017 Korkein hallinto-oikeus antoi 35 lausuntoa valmisteilla olevista laeista. Tyypillisesti KHO:n lausuntoa pyydetään jo ennen lain jatkovalmistelua."

"Korkeimman hallinto-oikeuden presidentti Kari Kuusiniemi sanoo, että esitykset tulevat KHO:hon yhä useammin luonnosmaisina ja aiheuttavat paljon työtä."

"– Lausuntoja pyydetään keskeneräisistä luonnospapereista. Meille aiheutuu siitä valtavasti lisätyötä. Meno ei voi jatkua tällä tavoin näillä voimavaroilla."

Ministeri lopulta allekirjoittaa lakiesityksen ja on siitä vastuussa. Hän johtaa touhua virkamiesjohto apunaan. Ei johtaja voi paeta vastuuta näissä asioissa. Jostain syystä tällä hallituksella on aina kiire - sellainen kiire, että joko homma tehdään useampaan kertaan kuten sote tai sitten perutaan perustuslain vastaisena.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #26

Juu... Työvoimaministeriössäkin oli iät ja ajat 500 lakimiestä sun muuta valmistelijaa ja mitä olikaan sitten aikaansaatu ?

No ainakin nimi on vaihdettu työ-ja elinkeinoministeriöksi.

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant Vastaus kommenttiin #26

Kiireestä puheenollen, olin aikanaan Iltalehden markkinoinnin hommissa! Myyntipäällikkö jakeli tehtävät lappusilla, joiden lopussa oli aina sana HETI!

Kiire on huono isäntä - kertoo myös työn teettäjästä paljon. Heikko johtaja ei luota alaisiinsa, pelkää ja sanelee.

Nykyhallitus on loistoesimerkki siitä, että useimmat ministerit eivät ole tehtäviensä tasolla. Vaikka virkamieshallinto tekee työt, käskytys tulee lopulta ministerin pallilta.

Puolue ei opeta, miten ministeriöitä hallitaan. Pelkkä poliittinen mandaatti ei riitä laajojen aluekokonaisuuksien sisäistämiseen, saati hallintaan.

Meillä ei ole erillistä ministerikoulua, mutta haitaksi ei olisi.

Pääministeri on lopulta kuitenkin hän, joka sanelee aikataulut.

Dead-linet ovat yritysmaailmaa, kansan johtaminen mieluummin mindfullnessia!

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Jos Sipilä olisi enemmän kuullut ja uskonut lakeja valmistelevaa virkakuntaa, eikä asettanut esityksilleen epärealistisia aikatauluja, olisi sotkua syntynyt vähemmän. Kyllä pääministeri on kuitenkin henklö, joka määrittää, mitä pitää valmistella ja missä ajassa. Sitä Sipilä on tehnyt, mutta ei ole prosessia hallinnut.

Käyttäjän KariHaapakangas kuva
Kari Haapakangas Vastaus kommenttiin #27

Hassua kyllä näitä lainvalmistelujen ongelmia tuskailtiin jo viime vaalikauden lopulla...

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen Vastaus kommenttiin #30

Yksi perusesimerkki Sipilän toimintatavasta on hänen esityksensä irtisanomisten helpottamiseksi alle 20 henkeä työllistävien yritysten osalta. Sitä tuskin oli ennen julkistamista valmisteltu missään. Sitä en tiedä, miten asiasta keskusteltiin ennakkoon hallituspuolueiden kesken.

Käyttäjän kalevikamarainen kuva
Kalevi Kämäräinen Vastaus kommenttiin #31

Heinonenkin puhaltaa "kaljatuopissaan" vain pintavaahtoa, koska ongelma on Sipilän hallitusta vanhempi.
https://lakimiesuutiset.fi/huono-laki-hiertaa-kuin...
https://yle.fi/uutiset/3-8244452

Sipilän hallituksen häpeäksi jää, ettei muutosta parempaan ole saatu aikaan. Mutta vielä en ole orastavassa vaalikampanjassa havainnut yhdenkään puolueen korostavan lainsäädännön tasoa.

Banaanitasavalta mikä tasavalta ja sellaisena pysyköön?

Terveisin Kalevi Kämäräinen

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Sipilähän ei käynyt kokoomusta vastaan vaan nykyisen hallituspohja puolesta. Mutta nopeastipa Wilskmankin lähti liputtamaan vasemmistoyhteistyön puolesta nykyistä hallitusyhteistyötä vastaan.
Siinä olet oikeassa, että 'boss' Sipilä vetää nyt viimeiset valtiolliset vaalit puheenjohtajana. Vaalien tuloksesta riippumatta hän luopuu puheenjohtajuudesta todennäköisesti 2020. Toiset tietävät, että vallasta on osattava myös luopua. Eikä sitä luopumista tarvitse edes palkita Brysselin tai muullakaan viralla.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Viimeisimmät mielipidetutkimukset eivät oikein tue kokoomus keskustavaihtoehtoa, jota vastaan minulla ei ole sinänsä mitään. Nyt sinipuna tai jopa punamulta näyttävät todennäköisemmältä vaihtoehdolta. Hallituspohjien suhteen olen pragmaatikko. Jos arvioisin tätä tunteella niin paras olisi hallitus, joka veisi Suomen Natoon, syventäisi EU-yhteistyötä ja purkaisi hallitusti korporaatioiden vallan. Semmoinen hallitus on kuitenkin vain kangastus.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

Tuo perustuu siihen harhakäsitykseen, että suurin puolue kuuluu ilman muuta hallitukseen. Minä olen sitä vaihtoehtoa vastaan. Sipilä toteutti keskustaliberaalin hallituksen ja minusta sillä kokonaisuudellla on edelleen vasemmistoa suurempi kannatus myös mielipidekyselyissä.

Jos vertaa kahta viimeistä eduskuntakautta, niin ero hallituksissa on selkeä. Sipilän hallituksen sisällä on ajoittaisista riidoista huolimatta keskinäinen luottamus. Kataisen-Stubbin yhteistyötä sosialidemokraattien ym. kanssa leimasi koko ajan keskinäinen epäluottamus, joka vain paheni, kun Urpilainen vaihtui Rinteeseen.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman Vastaus kommenttiin #20

Keskustaliberaali hallitus contra vasemmisto. Riippuu vähän siitä millaisena puoluekentän näkee. Minä en pidä perussuomalaisia tai sinisiä liberaaleina puolueina ja vihreätkin lienevät enemmänkin keskustavasemmistoa. Puhdas blokkihallitus lienee nykytilanteessa mahdoton. Itse kannattaisin kolmen suuren hallitusta, joka kykenisi ajamaan oikeansuuntaiset, mutta varmaankin riittämättömät uudistukset läpi.

Käyttäjän tampere515 kuva
Jarmo Makkonen

Suomi on EU:ssa pelkkä ajopuu eikä hallituksellamme ole mitään valtaa tehdä tähän muutoksia. Suomen kuten myös EU:n tulevaisuus päätetään Suomen ulkopuolella ja näihin päätöksiin meidän on tyytyminen.

Käyttäjän HaMi kuva
Hannu Rautomäki

Näin on asia.
EU-lainsäädäntö kävelee aina yli kansallisen lainsäädännön.
Direktiivit ja EU-lait uitetaan automaattisesti kansalliseen lainsäädäntöön.
Suomen alle 2 prosentin äänivallalla EU-parlamentissa ei ole mitään käytännön merkitystä.
EU-komission määräykset on ylin ehdoton laki Suomessakin, tai muutoin EU-tuomioistuin uhkaa.

Muutama suomalainen on nähty komissaarinakin, mutta he eivät voi ajaa kansallista etua missään nimessä, tai tulee kengän kuva takalistoon.

Vanhoille entisen itäblokin asukkaille EU on suuri ihmetyksen aihe, rakennetaanko sosialismia uudelleen?

Euron myötä olemme mukana EU:n yrityksessä herättää uudelleen henkiin keskusvaltainen sosialismi erotuksena vain yksityisomistuksen salliminen.
"Historia toistaa itseään." Ja virheitään.

Viite:
http://hami.puheenvuoro.uusisuomi.fi/170355-euroop...
http://hami.puheenvuoro.uusisuomi.fi/125499-onko-o...

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Kiintoisasti joku galluppi piti punavihreää hallitusta eniten kannatettuna. Jaksanpa epäillä moisen toteutumista. Sinipuna tuntuisi realistiselta. Toivon kovasti kepun kyntävän oppositioon. Vaan vaaleihin on pitkä matka ja kepulla vahva kenttä. Kerkeää ns. kenttä kääntyä, vaalipelissä. Nämä ennusteet kerkeävät vielä muuttua ja asetelmat kääntyä.

edit:typo

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Niistä "koulutuslupauksista" ammatilliselta puolelta:

http://budjetti.vm.fi/indox/sisalto.jsp?year=2018&...

Ainakin yksi ongelma on rakenteellinen. Yleisesti opetustoimessa on henkilöitä, jotka eivät koskaan ole käytännössä tehneet niitä töitä.
Tämä tietysti niiden leikkausten lisäksi.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski

Rahaa käytetään paljon, mutta lopputulos on sitten mitä se on ammatillisessa koulutuksessa.

Käyttäjän lkkiiski kuva
Lauri Kiiski Vastaus kommenttiin #25

Surullista luettavaa. Valinnan perusteina olivat opetusta järjestävän henkilökunnan ja ja oppilaiden " hyvinvointi kriteerit"

Nehän usein täyttyvät, jos kukaan ei tee yhtään mitään muuta kun syö ja p.........

Vesa Kaitera

Viljo Heinonen kirjoitti: "Yksi perusesimerkki Sipilän toimintatavasta on hänen esityksensä irtisanomisten helpottamiseksi alle 20 henkeä työllistävien yritysten osalta. Sitä tuskin oli ennen julkistamista valmisteltu missään. Sitä en tiedä, miten asiasta keskusteltiin ennakkoon hallituspuolueiden kesken."

Keskustelin muutama viikko sitten Kokoomuksen keski-suomalaisen kansnaedustajan, Sinuhe Wallinhreimon kanssa. Hänen mukaansa hallituspuolueilla tuota asiaa oli valmistellut yhteinen työryhmä, jonka yhtenä jäsenenä hän toimi. Tuo työryhmä teki esityksen irtisanomislain helpottamisesta niissä yrityksissä, joissa oli alle 10 työntekijää. Tämä paperi meni ns. trion käsittelyyn, josa yläraja nousi 10:stä 20:een. Tämä esitys julkistettiin, ja myöhemmin yläraja laskettiin takaisin 10:een. Tavoitteena oli päästä sopuratkaisuun ay-liikkeen kanssa. Lopulta siihen päästiinkin, kun kategorinen yläraja poistetiin lakitekstistä. Jos se olisi tuohon tekstiin jäänyt, niin on sangen todennäköistä, perustuslakivaliokunta olisi vaatinut sen poistamista joka tapauksessa.

Wilskmanille totean se, ettei hallitukselta rohkeus pettänyt, vaan kyse oli tilanteen kokonaisarvioinnista. Piti tulla sen verran ay-liikettä vastaan, että se puolestaan saattoi luopua omista perusvaatimuksistaan menettämättä kasvojaan. Jos tuo viimemainittu olisi tapahtunut, niin seuraavaa tuloratkaisua olisi voinut olla tavattoman vaikeaa saada aikaan.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kuva kommentin yhteydessä on tämän blogisivuston tapa, mutta jatkossa sitten.

Minusta ay-liike ei luopunut perusvaatimuksestaan, sillä se sai pidetyksi kolmikannan tässäkin ja siitä voiko työelämää uudistaa ilman sitä oli ihan oikeasti kysymys. Tulosopimuksia ei ainakaan nyt ole näkyvissä, jos EK:ta on uskominen.

Käyttäjän marttivartti3 kuva
Martti Nurmi

Sipilä sanoi, että EK:n vetäytyminen tuposta vei keskusteluosapuolen. Korporaatiot Suomessa on yhtä tärkeitä kuin kirkko, niihin turvataan.
Saattaa olla, että joskus se korporaatio on enää julkisivu, tyhjä kuori. Silloin siihen kuuluvat jäsenet kaikkoavat. Jos yhteiskunta on nojannut niihin, se luhistuu. Ainahan on voinut kehittyä ne kainalosauvat joihin nojata.

Sipilällä on kaikenlaista mihin nojata. Joku kokee tukipilarit terveiksi, toisista ne on savelle perustettu, ilman paaluja, totuutta.

Kaarina Leinonen

Lisäyksenä edelliseen - mitä meillä on jos ei ole tulevaa polvea joka saisi elää tässä kauniissa maassa !

Käyttäjän MirjamiParant1 kuva
Mirjami Parant

C'est la lutte finale! Viimeinen taisto kirvoittaa ja houkuttaa!

Ken on leikkiin ryhtynyt, hän leikin kestäköön! NykySipilä on kaikissa haastatteluissaan enimmäkseen yhtä hymyä.

Mistä se kertoo?

Toivottavasti siitä, että mies voi hyvin. Aina ei näin ole ollut. Onhan hänellä taustalla keuhkoveritulppa ja pojan menetys.

Toisaalta se voi myös välittää viestiä äänestäjille, että tahtotila jatkoon on olemassa, vaikka gallupit muuta kertoisivatkin.

Vapaavuori on kantona kaskessa tai paremminkin sotessa. Saattaa olla myös kivenä Sipilän kengässä.

Maamme lähimaissa tapahtuva kuohunta saattaa omalla tavallaan viedä asioita suuntaan, joka muuttaa monia suunnitelmia.

Toivottavasti ei kuitenkaan maatamme viimeiseen taistoon!

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset