*

Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Juhana Vartiaisen toive

Kokoomus, keskusta ja vihreät seuraavaan hallitukseen. Näin kansanedustaja Juhana Vartiainen toivoo https://www.verkkouutiset.fi/juhana-vartiainen-toivon-seuraavaan-hallitukseen-kokoomusta-keskustaa-ja-vihreita/

 

Hallituksen koostumus riippuu tietysti vaalituloksesta, mutta aikainen keskustelu tulevasta hallituspohjasta on paikallaan. Parhaimmillaan äänestäjät saisivat tietää, millaiselle pohjalle rakentuvaa hallitusta he äänellään tukisivat.  Voisi jopa ajatella, että saataisiin vihiä siitäkin millaisia uudistuksia hallituspohja aikoisi aikaansaada. Voitaisiin antaa jonkinmoinen yhteinen julistuskin.

 

Vihreiden Osmo Soininvaara on kiinnittänyt huomiota siihen, että kokoomus ja vihreät ovat johtaneet onnistuneesti Helsinkiä ja kymmenen vuotta. Näin on. Kannattaa toki kuitenkin muistaa, että kokoomus on johtanut Helsinkiä ja monia muitakin kaupunkeja yhdessä demareiden kanssa vuosikymmeniä.

 

Vartiaisen toivoma kolmikko on siinä mielessä uusia uria avaava mahdollisuus, että sen puitteissa voitaisiin parhaimmillaan saavuttaa talouden, ympäristön ja alueiden kehittämisen kannalta konsensus. Samalla ainakin kokoomuksen ja vihreiden mukana olo takaisi painotuksen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen.

 

Vartiaisen unelman toteutumisen ehtona on tietysti kyseisten puolueiden ja ehkä muutaman takiaisen vaalimenestys. Sitä ennen, jotta hallitusvaihtoehtoa voitaisiin tarjota, tulisi asianomaisten puolueiden käydä sisällään keskustelu siitä millaista hallituspohjaa voitaisiin lähteä hakemaan tai peräti äänestäjille tarjoamaan.

 

Kokoomus varmasti on valmis hallitukseen Vartiaisen toivomalla pohjalla. Hallituspohja toiveen ilmoittaminen virallisemmin onkin hankalampi juttu. Sitä ei tiede keiden kanssa hallitukseen lopulta joutuu.

 

Vihreissä ja keskustassa Vartiaisen toiveiden mukainen hallituspohja voi herättää kiivastakin väittelyä. Keskustassa on vielä citykepulaisten lisäksi punamulta väkeä ja vihreissä puisto-osaston lisäksi punavihreitä.

 

Vartiaisen ajatus on mielestäni hyvä ja aikainen ulostulo paikallaan. Tuleeko asiasta mitään, onkin sitten toinen juttu.

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (13 kommenttia)

Käyttäjän KalervoNiementaus kuva
Kalervo Niementaus

Itse toivoisin että Vartiainen puolueineen jäisi ilman hallituspaikkaa ja vielä yksityiskohtaisempi toive olisi, että Juhana jäisi lisäksi ilman eduskuntaan tarvittavia ääniä seuraavissa vaaleissa. Katsoin erään videon jossa hän esiintyi ja oli sen verta laiskanpulskeaa menoa, että aktivointi "jarpan" malliin voisi tehdä hyvää.
PS oikeastaan se mitä halusin sanoa, niin otsikkoon voisi ko henkilön nimen kirjoittaa oikein. Näyttää hieman tökeröltä.

Risto Salonen

Ehdottamassasi hallituspohjassa on huonona puolena se, että todella merkittäviä uudistuksia ei voi tehdä ilman ay-liikettä. Ay:n poliittisen siiven demarien on oltava mukana uudistuksissa, ja demarit eivät lähde ilman vassareita. Se sillisalaattihallitus taas on yhtä toimintakykyinen kuin Kataisen hallitus.
Suo siellä ja hyvin vetelä täällä.
Muutama kymmenen miljardia lisää velkaa ja lainahanat kiinni. Sitten on pakko tehdä ne uudistukset tai itkeä ja tehdä, olkoon hallituspohja minkälainen tahansa.

Käyttäjän EeroPyykkl kuva
Eero Pyykkölä

Mitä mietit siitä, että ihminen tulee järkiinsä vasta myöhemmällä aikuisiällä (siirtyy demareista kokoomukseen)? Ostatko muutoksen jälkeiset mielipiteet sellaisenaan? Ennenhän demarioikeiston ja kokoomusvasemmiston rajapinnat olivat lähekkäin, nykyään lienee hävinneet. Vartiainen ja Jungner siirtyivät suoraan äärioikeistoon.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

"Ennenhän demarioikeiston ja kokoomusvasemmiston rajapinnat olivat lähekkäin, nykyään lienee hävinneet. Vartiainen ja Jungner siirtyivät suoraan äärioikeistoon." Eivätköhän rajapinnat ole lähekkäin vieläkin. Taidamme määritellä äärioikeiston hiukan eri tavalla. Minusta Vartiainen tai Jungner eivät edusta äärioikeistoa.

Käyttäjän JuhoJoensuu kuva
Juho Joensuu

"Vartiaisen toivoma kolmikko on siinä mielessä uusia uria avaava mahdollisuus, että sen puitteissa voitaisiin parhaimmillaan saavuttaa talouden, ympäristön ja alueiden kehittämisen kannalta konsensus. Samalla ainakin kokoomuksen ja vihreiden mukana olo takaisi painotuksen koulutuksen ja tutkimuksen kehittämiseen."

Tuo sama koalitiohan oli jo Vanhasen II hallitus. RKP oli siinä sitten vain rikkana rokassa. Vartiaisen ja kokoomuksen toiveajattelu on tietenkin, että tuolla yhdistelmällä voitaisiin pitää keskusta äänettömänä yhtiömiehenä. Mikään ei kuitenkaan onnistu, elleivät hallituskumppanit aidosti kunnioita toisiaan. Jos hallitus perustuu 2-1 ylivoimalle, ongelmat on varmistettu jo etukäteen.

JK. Sinänsä olisin toivonut tuota yhdistelmää jo 2015 mutta monestakin syystä se oli mahdottomuus. Fennovoima olisi ollut vihreille ylipääsemätön paikka hallituksessa ja se oli ilman muuta tulossa. Samoin PS:n tulos oli niin hyvä, että heidän sivuuttamisensa olisi ollut vaikeaa. Eikä vihreiden pako edellisestä hallituksestakaan tietenkään lisännyt luottamusta yhteistyökykyyn vaikeissa päätöksissä.

Käyttäjän markkulehto kuva
Markku Lehto

Mitäpä, jos keskusta laitettaisiin välillä huilaamaan, niin voisi olla edes jonkinlaista toivoa erilaisten tukiaisautomaattien karsimiseksi.

Tämän tukiaisautomaatti-apparaatin kustannukset ovat julkiselle sektorille n. 4 000 miljoonaa euroa joka vuosi.

Kysyn, paljonko vastinetta sille rahalle saadaan ja olisiko sen sijoittaminen johonkin muuhun kannattavampaa ? Esimerkiksi tuolla rahalla ratkaistaisiin helposti paljon koulutuspuolen, liikenne- ja tietoliikenneinfran ja SoTe:n rahoituksen jälkeen jäämisen ongelmia. Nämä kaikki em:t ovat kannattavia investointeja tulevaisuuteen.

Saas nähdä mitä Mauri Pekkarisen vetämän parlamenttaarisen yritystukien uudistamisen työryhmä tarjoaa helmikuun lopussa loppuraportissaan ? Jos vanhat merkit pitävät paikkansa, niin "uudistus" = uusia tukiaisautomaatteja, joilla pyöritetään kannattamatonta "bisnestä".

Käyttäjän fazerinsini kuva
Jouni Suonsivu

Olematta sen enempää Keskustan kuin SDP:n äänestäjä, totean kummankin löytäneen keskinäisissä koalitioissaan toisensa hyvin ja tehneen vähintään jopa siedettävää, monesti kohtuullisen hyvääkin jälkeä kehittäessään yhteiskuntaamme. Vastaavasti kumpikin on kerta toisensa jälkeen hukannut itsensä ja kannattajakuntansa kimpassa Kokoomuksen kanssa. Vaarana onkin, että Kokoomus putoaa jälleen suurimmaksi, kuten se putosi tämän pelikauden (peliähän tämä on) aluksi. Tulevaa pahaa en soisi kummallekaan, sen enempää Keskustalle kuin SDP:lle, koska molemmat osaavat parhaimmillaan toimia rakentavina voimina - tämä keskeisenä erona Kokoomukseen, jonka edesottamukset tuottavat kokonaisvaltaista pahaa yhteiskunnallemme.

Vihreistä totean, että siinäpä ovat. Minä olen monin tavoin vihreä ja juuri siksi en milloinkaan poliittisesti Vihreä.

Jos Kokoomus saadaan omalle paikalleen oppositioon, jotakin parempaa voi, ehkä järjestyä.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Piti googlella tarkistaa, milloin kokoomus on ollut viimeksi oppositiossa. 2003-2007. Oiskohan jo aika.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Olisko se kepun vuoro siirtyä jäähypenkille?
Kepu-03-07,-07-11,-15-19
-03-09 Suomi 9 rikkain valtio.Nousukausi. Kenekään muun tulot ja tuet ei noussut kuin Yritysten ja MTK jäsenien.
Sdp,vas hallitus hillitsisi kokoomusta hallituksessa hyvin velan teossa.
Lipposen hallitus sen jo näytti.

Käyttäjän HelenaSolin kuva
Helena Solin

Kokoomus on viimeksi tehnyt kansan enemmistön kannalta hyviä ehdotuksia ollessaan oppositiossa.
Se on siis parhaimmillaan siellä.
Tykitti kovaa sos turvan riittämättömyyttä ja nöyryyttävyyttä vastaan.
Pilkkasi ja tuomitsi tempputyöllistämistä.

Tämä toi vieläpä kokoomukselle jättivoiton seuraavissa vaaleissa.
Joten ehkä tätä kannattaa harkita vakavasti ?

Jonkinlainen sokeus ja sekavuus näyttää nyt vallitsevan hallituksessa ja hallituspuolueissa.
Meille kaikille on onni, mitä pikemmin tilanne joka suhteessa muuttuu.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Vai pitäisi Vihreät saada täyttämään Sinisten jättämä aukko muiden jatkaessa. Aika vaikeaa nähdä sellaista tilannetta, että Keskusta tulevan rökäletappionsa jälkeen jatkaisi hallituksessa.

Käyttäjän Marja-LiisaKalkela kuva
Marja-Liisa Kalkela

Vihreät kepu ja kokoomuksen takuupuolue. Kuten Rkp.

Vihreät oli nytkin vaihtoehtona persujen tilalle rkp kanssa .
Kepu,kok vahvaan porvariakseliin .Povattiin jo ennen vaaleja IL.

Käyttäjän erlandsalo kuva
Erland Salo

Keskustapuolue, Kokoomus ja Virheät aakkosjärjestyksessä. Vaalitulos määrätköön pääministerin ja neuvottelut sitten muut. Tämä on Suomen kansan ja sen parhaan mahdollisen tulevaisuuden kannalta optimaalinen joukkue.

Keskustapuolue ei saa läpi mitä hyvänsä, koska vastapuolella on Kokoomus ja sen ikioma puutarhaosasto. Kokoomus ei myöskään voi tehdä mitä hyvänsä, koska puutarhaosasto on heiluvainen sekä huojuvainen ja voi milloin tahansa tukea Keskustapuoluetta. Virheät eivät voi hyödyntää vaankieliasemaansa, koska pää se tulee vetävänkin käsiin.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset