*

Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Kaksi asiaa voi kaataa Sipilän hallituksen

Ylen viimeinen kannatusmittaus näyttää poliittisen tilanteen ennen kuin Soten ja maakuntauudistuksen loppukiri hallituksessa todella alkaa.

 

Lukujen perusteella näyttäisi siltä, että pääministeri Sipilä joutuu katumaan kokoomuksen kiristämistä maakuntauudistuksella. Valtiovarainministeri Orpolla on strateginen tuki pormestari Vapaavuoren kaupunkien puolustamisessa.

 

Jos Soten valinnanvapaus ei etene samalla, kun maakuntauudistuksesta nykyisellä suunnitelmalla pidetään kiinni, hallituksen mahdollisuus jatkaa vaalikauden loppuun, vaikeutuu todella.

 

Maakuntauudistus, nykyisellään, on inhottu muuallakin kuin suurissa kaupungeissa ja kokoomuksessa, jonka kannatus oli mittauksessa 21,7. Valinnanvapaus ja maakuntauudistus antaisi hajotusvaaleissa aseet kokoomuksen käteen.

 

Ylen mittauksessa toiseksi sijoittuneen Sdp:n kannatus oli nyt (17,3). Tämäkään puolue ei ole mikään maakuntauudistuksen ystävä. Valinnanvapauden suhteen Sdp joutuu pohtimaan kannattaako ottaa pari piirua vasemmalle vai ei. Hallitukseen pääsyn kannalta se on valinta joka voi ratkaista, kykeneekö puolue viemään itsensä hallitukseen, jos kokoomus olisi pääministeripuolue.

 

Vihreiden kannatus oli nyt 16,6. Hyvä tulos vihreille, mutta varsinaisten vaalien tulos vasta näyttää olisiko vihreistä valtionvarainministeri tai opetusministeripuolueeksi. Ehkä kuitenkin ilman Ville Niinistöä, joka nyt näyttää jatkavan sotasilla oloa kokoomusvaikuttajien kanssa.

 

Keskustan luku oli tiedustelussa 15,8. En ollenkaan epäile, etteikö puolue saisi joukkojaan kasaan eduskuntavaaleihin, mutta nousu ykköspuolueeksi on hyvin epätodennäköistä. Keskustan ongelma lienee sama mikä kokoomuksella oli Stubbin aikana, johto on liikaa äänestäjäkenttää edellä. Sitä eletään keskustassa kuten muuallakin yhteiskunnassa erilaisissa kuplissa.

 

Perussuomalaisten kannatus oli tiedustelussa 9,9. Oikeastaan saavuttaa se millaisen vaalituloksen tahansa, enemmistöä lukuun ottamatta, siitä ei Halla-ahon ja Huhtasaaren aikana ole hallituspuolueeksi.

 

Vasemmistoliitto sen sijaan saattaa hallituskaavailuissa yllättää. Puolueen kannatus on nyt 8,3. kannatta huomata Anna Kontulan nimi ensimmäisenä allekirjoittajana EU:n ja ETA alueen työluvan harkinnanvaraisuudesta luopumisesta. Tämä on varmasti pantu kokoomuksessa merkille, riittäkö se ja miten demarit siihen suhtautuvat on sitten eri asia.

 

KD:n luku oli 3,9 ja Rkp:n 3,5. Nämä ovat hallitusten perinteiset ”takiaiset”. Oikeastaan odotan vai Rkp:n kantaa Ahvenanmaan itsenäistymishankkeeseen, joka taas on, tosin vaatimattomasti, nostanut päätään. Kyse on maan kaksikielisyyden kannalta ja valtioalueen jakamattomuuden kannalta tärkeä. Kannatusta Ahvenanmaan irtautumiselle voi löytyä muualta oppositiosta, mutta tuskinpa RKP:stä.

 

Sinisten kannatus 1,5 on hallituksen kannalta hieno uutinen, jos totta puhutaan, Sinisten eduskuntaryhmä ei ala hallitusta heiluttaa, vaan tekee varmasti kaikkensa, jotta hallitus pysyisi kasassa.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (10 kommenttia)

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Kepun Sotkamon puoluekokouksessa voi tapahtua, kuten vuonna 2010: puoluejohtajan ja pääministwerin vaihdos. Sipilä ei sen jälkeen lähde enää ehdokkaaksi vaaleissa.

Paine maakuntamallissa kasvaa myös kepun sisällä, sillä ehdotettu malli tekee kepusta laskevan kannatuksen puolueen.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kysymys kuuluu, onko keskustalla malttia uudistua? Epäilen, että ei, vaan otetaan askeleita takaisin kotiveräjille.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Keskustan haasteena on, että maaseudulle jääneet jäsenet ja äänestäjät ovat keskimäärin yhä vanhempia ja konservatiivisempia. Uudistumista ei kannata odotella henkeä pidättäen.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Keskusta on valmis uudistumaan vasta, kun riittävän monella kylällä viimeinen lähtijä on sammuttanut valot.

Käyttäjän mikkokokko kuva
Mikko Kokko

Tämä kyllä pätee myös demareihin joiden jäsenten ja äänestäjien keski-ikä on kaikista puolueista korkein.

Käyttäjän MarttiHaverinen kuva
Martti Haverinen

Kaksi syytä Keskustan kannatuksen pudotukseen on Berner ja hallitusyhteistyö Kokoomuksen kanssa.

Maakuntauudistus sopii maakuntiin, muttei suuriin kaupunkeihin.

Käyttäjän JouniBorgman kuva
Jouni Borgman

12.10.2017 maan lähelle tuleva asteroidi menee tiettävästi ohi, joten Sipilän hallitus ei kaadu. Sipilä on hallituksineen saanut jo kaksi puoluetta rikki eli Perussuomalaiset ja Keskustan, joten vaikka koko maailma ympäriltä hajoaisi, niin tuo porukka ei valtioneuvoston tiloista poistu minnekään. Soinikin tuossa jo ilmottautui toiselle ulkoministerikaudelle ja pahoin pelkään, ettei se ollut vitsi.

Sonja Drescher

Mielestäni Keskusta on jo uudistunut, ainakin siitä ajasta, minkä minän muistan. Keskusta on myös kokenut "sukupolvenvaihdoksen", joten siellä annetaan myös nuorille valtaa toisin kuin esim. SDP;n riveissä.
Täytyy huomata, että nämä gallup-luvut ovat vain 1970 kansalaisen otannasta ja tietysti merkittävää tietoa olisi, jos kerrottaisiin, miltä alueelta tämä otanta on tehty; SDP;n ja Kokoomuksen kannatusalueelta?!
Gallupeilla ei ole minulle mitään painoarvoa, vaan tulevat eduskuntavaalit näyttävät, mitä kansa on mieltä. Galluppeja tulee ja galluppeja menee ja niiden tarkoitushan on vain sekoittaa hallituksen pakkaa, saada sekaisin hallituksen rivit. Voimia Pm Sipilälle!

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Tuskinpa gallupien otantaa kannattaa asettaa kyseenalaiseksi. Niiden heikkous on lähinnä ollut kantansa salaavien määrä. Sekin saattaa vaaleissa aiheuttaa yllätyksen, mutta tuskin koskee keskustaa.

Käyttäjän TimoUotila1 kuva
Timo Uotila

Ihmettelen vain, miksi Petteri Orpo ei ryhdy toimiin hallituspolitiikan muuttamiseksi. Hänellä ovat kaikki valtit käsissään:
http://timouotila1.puheenvuoro.uusisuomi.fi/243984...

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset