Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Kahden kamppailu?

Mielipidetutkimukset näyttävät nyt siltä kuin se hetki olisi tullut, jolloin politiikan raskaan sarjan kamppailut lähi vuosikymmeninä käytäisiin kokoomuksen ja vihreiden välillä. Suunta on selvä, mutta olemmeko niin pitkällä jo nyt, niin se on hiukan epäselvempää. Hetkellisiä heilahduksia tulee vastakin tapahtumaan.

 

Vanhat vakiintuneet äänestäjät eivät herkästi kantaansa muuttele. Kamppailu käydään nuorista ja liikkuvista äänestäjistä. Tärkeää on saada ote uusista sukupolvista. Liikkuvat äänestäjät se sijaan menevät minne hetkellinen tuuli kuljettaa, Heitä kiinnostaa enemmän politikkojen julkisuuskuva, kuin politiikan todellinen sisältö.

 

Pitkällä tähtäimellä olennaisinta on vakiinnuttaa kannatus nuorten äänestäjien keskuudessa. Kahden kamppailussa on kyse siitä kumpi vastaa arvoiltaan ja käytännön keinoiltaan epävarmassa työmarkkina- ja taloudellisessa asemassa olevan nuorison tarpeisiin. Kokoomus on ehkä turvallisempi, mutta vihreät ehkä enemmän oman näköisiä. Talouden lisäksi kyse on henkisestä ilmapiiristä.

 

Nyt kokoomuksen kannatus on 20,7 ja vihreiden 17,5. Vihreiden kannatuskehitys tulee olemaan mielenkiintoista seurata. Kokoomuksen nykyjohdon politiikka pitää sen kannatuksen vakaana ja tulossa on jonkunmoinen ”saulilisä” kannatukseen.

 

Keskustan kannatus oli nyt 17,3 ja sosialidemokraattien sama. Keskusta on voimakkaasti aluepuolue ja vain satunnaisesti se on onnistunut kilpailemaan kokoomuksen kanssa etelässä ja sielläkin lähinnä ”kultahammasrannikolla.” Puolueen ongelmana on, että sen pitäisi pystyä olemaan uskottava ”köyhän asian muistaja” kotikonnuillaan samaan aikaan kun se tavoittelee kasvukeskusten ääniä. Menestystä voi tulla, jos kokoomus jättää talousliberaalin, mutta asenne konservatiivin laitansa auki, mutta juuri nyt siitä ei liene pelkoa.

 

Sosialidemokraatit ovat se puolue, joka on menettämässä asemansa vihreille. Puolue vastustaa jämäkästi yhteiskunnan muutoksia. Tähän mennessä sen perääntyminen on ollut ”rintamanoikaisuja”, mutta odotettavissa on myös ”siilipuolustusta” ideologisin perustein. Poliittisia lakkoja demari vetoisilta liitoilta. Huono vaihtoehto, mutta varsin mahdollinen puolueelta, jossa todellista valtaa käyttävät eläkeläiset.

 

Aika ratkaisevaa on kuka saa nuorista äänestäjistä kopin, kun seuraava lama iskee. Jo nyt meillä on joka kymmenes ulosoton asiakkaana ja yksityishenkilöiden velkamäärä on kasvussa. Vaikka nyt talous kasvaa, se ei tarkoita, että kasvu sataisi suoraan hallituspuolueiden laarin. Kaikkia kasvu ei kohtele samalla lailla ja melko moni ei pääse mukaan kasvuun lainkaan. Tässä on vasemmiston ja myös äärioikeiston mahdollisuus. Vasemmistoliiton kannatus on nyt 8,4 ja perussuomalaisten 7,0. Laman luulisi ruokkivan ääripäitä, mutta en oikein usko, että Anderssonin vasemmisto, joka vaikuttaa pahasti ”salonkisosialistiselta” saisi katkeria mukaansa. Perussuomalaisten mahdollisuudet ovat paremmat.

 

Rkp jatkaa eloaan niin pitkään kuin ruotsin kielen aseman säilyttäminen on sen äänestäjäkunnalla politiikan tärkein asia, joka ohittaa kaiken muun. Nyt kannatus oli 4,5. Kristillisdemokraattien 3,5 on sekin melko varmasti pysyvä luku. Sen sijaan luvun 1,7 saanut Uv/Sin tarvitsee ihmeen.

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (22 kommenttia)

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen

Vihreiden kannatuksen pysyvyys mitataan hallituksessa, ei oppositiossa, kun talouden reaaliteetit tulevat vastaan. Juuri nyt vihreät menevät persujen jytkyä edeltävää polkua ihan retoriikkaansa myöten, ollaan suurin ja seuraava pääministeripuolue kuulemma.

Miten Pyhäjoen voimalahanketta vastustetaan hallituksessa vai vastustetaanko? Jos ei vastusteta, kannattajien ydinryhmästä (heh) lohkeaa iso siivu pois. Semminkin jos rakennusluvan myöntäminen venyy vuodelle 2019.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen

Vihreiden hallitushistoria on ylen surkea. He ovat jo kahdesti pettäneet hallituskumppaninsa pakenemalla kesken kauden.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä

Petoksesta voidaan tosiaan puhua, mutta kenen petoksesta? Kun hallitusohjelmassa selvästi sovittiin, ettei uusia ydinvoimalupia tuoda hallitukseen, ja kun vihreät olivat ilmoittaneet sen kynnyskysymyksekseen, olivat vihreät pakoitettuja poistumaan hallituksesta kun heille annetut lupaukset petettiin. Tilanne oli yksiselitteisesti sellainen, että vihreät joko pettävät äänestäjänsä tai poistuvat hallituksesta. Toimimme ennalta annettujen lupausten mukaisesti, toisin kuin hallituskumppanimme.

Eli siis kuka petti kenet?

Perussuomalaiset taholtaan ovat esittäneet täysin vastakkaisen toimintatavan tehoa, he lupasivat mm ettei Kreikalle anneta enää rahaa, ja ensimmäisiä päätöksiä heidän hallitustaipaleellaan oli Kreikka III:n tukipaketin myöntäminen. He pysyivät hallituksessa ja söivät sanansa. Jokainen voi arvojensa mukaan päättää kumpi toimintatapa on rehellisempi ja parempi. Minulle vihreiden toimintatapa sopii paljon paremmin.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #6

Seuraavalla hallituksella on edessään Hanhikiven rakennuslupa, sekä mahdollinen lisärakentaminen Olkiluotoon ja Loviisan uusiminen.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #6

"Minulle vihreiden toimintatapa sopii paljon paremmin."

Minullekin vihreät on paljon parempi vaihtoehto, mutta omat riskinsähän näissä vihreissäkin on. Minä en ainakaan haluaisi värjötellä sydäntalven pakkasilla sähköllä lämpiävässä talossani pelkän tuuli- ja aurinkovoiman varassa ja varavoiman rakentaminen tuulelle ja auringolle fossiilisiin polttoaineisiin perustuvalla sähköntuotannolla tulee yhtä kalliiksi kuin ydinvoima.

Lisäksi en haluaisi noita tuulivoimala- rotiskoita näkyviin joka niemen notkoon ja saarelmaan, ei ne mitään maiseman kaunistuksia ole.

Muuten minulla ei ole vihreästä politiikasta sen enempää muistuttamista, Edellinen puheenjohtaja käytti populistista retoriikkaa, mutta sekin aika taitaa jo olla takanapäin.

Haavisto ei presidenttinä voima-asioihin vaikuttaisi, eikä hän varmaan huono presidentti olisi, ei huompi kuin Vanhanen, mutta äänestäisin silti Vanhasta, ellen pitäisi Niinistön jatkoaikaa vielä parempana vaihtoehtona.

Muut ehdolla olevat presidenttiehdokkaat ovat kai ehdokkaina vain muodon vuoksi ja esillä olon tähden.

Muuten voisin vaikka siirtyä vihreiden kannattajaksi, ellen pelkäisi tätä vihreiden ydinvoimafobiaa. Vihreät on muuten tuore vaihtoehto. joka voi pitää populismin kannatusta aisoissa, ainakin vähän.

Populismin kurissa pitämistä pidän kenties tärkeimpänä asiana Suomen sisäpolitiikassa, heti talousasioiden kuntoon laittamisen jälkeen.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #8

Vihreät on muuten tuore vaihtoehto. joka voi pitää populismin kannatusta aisoissa, ainakin vähän.

Vihreiden ex-puheenjohtaja ei ainakaan siihen pystynyt oman toimintansa osalta.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #9

Ei siinä mielessä että hän itse esiintyi populistisesti, mutta se luultavasti oli kuitenkin vain taktiikkaa kannatuksen nostamiseksi, eikä muuta.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #11

Eli populismi kannatuksen nostamiseksi on täysin hyväksyttävää. Vaikka katteettomin lupauksin?

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #17

"Eli populismi kannatuksen nostamiseksi on täysin hyväksyttävää. Vaikka katteettomin lupauksin?"

En sanonut niin, en ainakaan sitä tarkoittanut.

En pidä populistisia keinoja hyväksyttävinä, vaikka kaikki niitä käyttää ja vaikka ilman niitä ei kenelläkään olisi pienintäkään mahdollisuutta tulla valituksi, eikä yhdelläkään puolueella mahdollista saada edustajia.

Pidän kuitenkin valepopulismia parempana vaihtoehtona kuin oikeaa populismia.

Käyttäjän HarriRautiainen kuva
Harri Rautiainen Vastaus kommenttiin #18

Pidän kuitenkin valepopulismia parempana vaihtoehtona kuin oikeaa populismia.

Nyt kyllä kaivat itseäsi yhä syvemmälle kuoppaan.
..valepopulismia parempana...

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #8

Lieneekö peesidentinvaaleissa puoluekannalla tällä keralla kovin suurta merkitystä?

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #8

Realismia noihin pelkoihin. Vihreät eivät aja energiantuotannon hoitamista pelkästään tuulella ja auringolla. Vihreät ajavat politiikkaa jossa olemassaolevat ydinvoimalat jatkavat käyttöikänsä loppuun ja jossa energiaa tuotetaan varsin laajalla valikoimalla tuotantotapoja. Keskeisimmät vihreiden ajamat muutokset koskevat energiankulutuksen tehoistamista (ja sitä kautta vähentämistä), sekä uuden energiantuotannon painottumista uusiutuvien suuntaan. Voimalaitoksen keskimääräinen käyttöikä on vuosikymmeniä joten muutos energiantuotannossa on hidasta mutta haluamme, että suunta on oikea.

Käyttäjän artoartovihavainen kuva
Arto Vihavainen Vastaus kommenttiin #12

"Voimalaitoksen keskimääräinen käyttöikä on vuosikymmeniä joten muutos energiantuotannossa on hidasta mutta haluamme, että suunta on oikea."

Suunta on oikea, mutta se lopputulos mihin pyritte on nässä olosuhteissa, tällä tekniikan tasolla fantasiaa. Siihen lopputulokseen, eli siis ydinvoimasta luopumiseen, ei pidä pyrkiä millä ehdoilla tahansa, ainoastaan siinä tapauksessa että tilalle saadaan tehokkaita, toimivia ja taloudellisia ekologisia ratkaisuja.

Otathan nyt huomioon sen seikan että minä en pyri ydinvoiman tai fossiilsten polttoaineiden käytön jatkamiseen millä ehdoilla tahansa. Toki, uusiutuvat ovat parempi vaihtoehto, jos energiaa saadaan tuotettua sillä tavoin edullisesti ja riittävästi ja pilaamatta kaikkia maisemia niillä hirveillä tuulivoimalabehemonteilla.

Käyttäjän markok kuva
Marko Kivelä Vastaus kommenttiin #13

Lopputulos häämöttää vuosikymmenien päässä. Jotenkin veikkaan, että joku/jotkut niistä jo nyt esitetyistä ratkaisuista on toiminnassa paljon ennen sitä, puhumattakaan uusista ideoista. Suhteellisen verkkainen muutos myös merkitsee sitä, että suuntaa voidaan korjailla tarpeen mukaan sitä mukaan kun jonkun ratkaisun myöntä alkaisi olla ongelmia. Itse esimerkiksi pidän tuulen maksimiosuutta energiantuotannossa jossain 10-15% tietämillä. Kun tuota lähestytään tiedetään paremmin mm säätövoiman tarjonta ja tarve, pohjoismaisten sähkömarkkinoiden tarjonta sekä mahdollisuus säilöä energiaa. Näiden muutokset vaikuttavat myös tuulivoimaloiden (ja aurinkovoimaloiden) mahdollisuuksiin. Mahdollinen ydinvoiman uusi tuleminen tai tulemattomuus vaikuttaa myös, ja monet muut seikat. Se mitä meidän EI kannata tehdä on investoida energiantuotannon sellaisiin muotoihin joista luovutaan suhteellisen nopeasti.

Käyttäjän JanneSalonen11 kuva
Janne Salonen Vastaus kommenttiin #12

"...painottumista uusiutuvien suuntaan."

Hassua puhua uusiutuvista jos/kun tarkoitetaan vain tuulta ja aurinkoa.
Uusituvaa vesivoimaahan pitäisi purkaa eikä haketta kutsua uusiutuvaksi, jos vihreitä kuunnellaan.

Energiakulutuksen vähentämisestä höpötetään siinä vaiheessa kun huomataan, että omat esitetyt ratkaisut eivät riitä tyydyttämään energian kysyntää. Oikeastihan energiatehokkaampiin ratkaisuihin pitäisi tähdätä täysin riippumatta siitä, millä energia tuotetaan.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto Vastaus kommenttiin #12

Mitähän tämä maksaa meille? Pelkäämpä, että hyvin paljon. Lisäksi vielä valikoima erilaisia lisäveroja, joilla ihmisiä patistellaan vihreiden haluamaan suuntaan.

10-15% tuulivoimaa on liikaa. Jostain vaihtelukuopat pitää täyttää. Kalliiksi tulee. Veroja ja maksuja on jo muutenkin liikaa.

Tuulivoimaloiden käyttöikä näyttää lyhyeltä verrattuna muuhun energian tuotantoon. Onko tuo ilman jatkuvaa tukemista lainkaan kannattavaa.

http://www.is.fi/taloussanomat/art-2000005339787.html

Kokonaustuotanto on ollut 25gwh. Aika vähän.

Käyttäjän jukkamikkola kuva
Jukka Mikkola Vastaus kommenttiin #6

Mitä tulee tähän Kreikan ”piikki kiinni”-asiaan, niin sitä on erittäin vaikea toteuttaa luxemburgilaisessa osakeyhtiössä nimeltä Euroopan vakausmekanismi. Suomi liittyi siihen osakkaana eduskunnan ja ennen kaikkea Urpilaisen myötävaikutuksella 1,44 miljardin pääomalla vuonna 2012. Perussuomalaiset vastustivat liittymistä eduskunnassa 21.6.2012, mutta jäivät silloin vähemmistöön.

Yhtiössä Suomen vastuut saattavat nousta aina 12,6 miljardiin euroon saakka ja yhtiöstä me emme voi erota.

Mikäli kommentoija ei ole aidosti tästä tietoinen, niin sitä sopii ihmetellä. Tässä vähän tietopakettia EVM:stä.

https://fi.wikipedia.org/wiki/Euroopan_vakausmekan...

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Minusta tuntuu, että koijärveläisyys on kuihtunut vihreiden ytimestä. Hallituksen sisällä tehtäviin kompromisseihin joutuvat kaikki puolueet vuorollaan monipuoluejärjestelmässä.

En kuitenkaan usko luontokysymysten olevan muuta kuin yksi osa "kaikkea hyvää kaikille"- politiikassa, joka tuntuu olevan nyt vihreiden menestyksen takana.

Käyttäjän kainiemelainen kuva
Kai Niemeläinen

Olen tässä asiassa Wilskmanin sekä tuulivoima-Salosen kanssa samaa mieltä. Wilskmenin kanssa siinä, että koijärvisyys ja ympäristönsuojelu on saanut väistyä, Vihreistä on tullut kivaakaikille -liike. Sellaisena se on ajautumassa tällä hetkellä nosteeseen.

Jaan Salosen näkemyksen - blogistin blogitekstistä poikkeava siis - siinä, ettei Vihreiden kannatuksen kasvu seuraa vuosikymmeniä. Kokoomus ja Vihreät kisaavat ykköspuolueen paikasta kenties seuraavissa vaaleissa. Nämä populistiset heilahtelut eivät oikeasti muuta sitä tosiasiaa, että Keskusta ja SDP nousevat Vihreiden edelle taas seuraavissa vaaleissa. Vihreiden tähdenlennolle käy samoin kuin Persujen jytkyille. Valta sulaa niin pettymysten kuin myös petettyjen lupausten myötä.

Kokoomus tuntuu löytäneen ihannepaikan. Sen kannatus ei nousse tuosta 20% tuntumasta mihinkään. Ei kannatuksen kasvulle ole tarvettakaan niin kauan kuin kannatus jakautuu neljän puolueen kesken.

Luulen, että nämä markkinahäiriköt (Vihreät ja Persu) laskevat lopuksi takaisin apupuolueiksi. Kokoomuksellakin on taas tiukkaa päästä hallitukseen, kun Keskusta ja SDP nousevat taas - vuorotellen - lähelle 25%:n kannatusta. Paluu kolmeen suureen tapahtunee kymmenen vuoden sisällä.

Käyttäjän JpLehto kuva
Jp Lehto

Rkp:n kohdalla kysymys on enemmän ruotsinkielisten etuoikeuksista, kuin ruotsin kielestä. Tietenkin ne liittyvät läheisesti toisiinsa. Ahvenanmaalaisten kohdalla etuoikeudet ovat täysin karranneet muilta.

Käyttäjän eerojalkanen kuva
Mari Yritys

Demareiden kannatus oli vain reilu puoli vuotta sitten lähes 22%. Keskusta kävi muutama vuosi sitten 13 prosentin vaalituloksessa noustakseen tuoreen Sipilän kasvoilla lähelle 25 prosenttia gallupeissa.

Äänestäjät ovat tuuliviirejä nykyään.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset