Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Suomi matala intenssiivisessä sodassa

Jokunen vuosi sitten (2009) Ulkopoliittisen Instituutin tutkija esitti väitteen, että Suomi on sodassa. Mainittu tutkija Salonius -Pasternak sai nopeaa ja kriittistä palautetta silloiselta ulkoministeri Stubbilta ja puolustusministeri Häkämieheltä. Nyt sitten on kotirintamalla sattunut.

 

Sen ymmärrän hyvin, että valtiovalta ei mielellään luonnehdi Suomea sotaa käyväksi maaksi. Suuriin syy lienee pelottava käsite sota. Se kun vasta nyt näyttää saapuneen kotikonnulle. Afganistan ja Irak, joissa sotilaamme osallistuvat johonkin, jota vastapuoli pitää sodankäyntinä ovat kaukana.

 

Vaikka tosiasioiden tunnustaminen on vaikeaa, niin silti kannattaisi toimia siten kuin matala intensiivinen sota terrorismia vastaan edellyttää. Ei sitä sotaa ole tarve pukea sanoiksi. Tekeminen on puhumista tärkeämpää.

 

Tiedustelulaki ja sen tuleva kohtaloon ratkaisevaa ei vain turvallisuuden kannalta, vaan myös sisäpolitiikan tulevia kuvioita. Siitä voi muodostua uusi jakolinja.

 

Omasta mielestäni Turun tapahtumista jää surun lisäksi mieleen ulkomaalaistaustaisten miesten osoittama urheus autettaessa uhreja ja koetettaessa estää lisäväkivaltaa. Suomi tarvitsee tällaisia miehiä.

 

Hallitukselta voi toivoa lisä potkua Euroopan unionin yhteisen turvallisuus- ja puolustuspolitiikan kehittämiselle. Luulisi terrorismin vastaisen sodan sopivan kaikille kehittämisperusteeksi ilman, että se aiheuttaisi erimielisyyksiä jäsenvaltioiden kesken.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

0Suosittele

Kukaan ei vielä ole suositellut tätä kirjoitusta.

NäytäPiilota kommentit (6 kommenttia)

Käyttäjän TomiSolakivi kuva
Tomi Solakivi

Tuota noin, et kai vain kuvittele että Saloniuksen päiväunilla oli mitään tekemistä näiden viime päivien tapahtumien kanssa?

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Minusta Salonius -Pasternakin arvio oli oikea. Jihadisteille olemme vihollisia ja nyt meitä on kohdeltu siten.

Voi tietysti olla, että Turussa tapahtuneen motiivi onkin jokin muu, mutta se selvinnee aikanaan.

Käyttäjän 1203pl kuva
Pekka Lukkala

Ei tainnut vuonna 2009 Alexander Stubb olla pääministeri. Oli silloin Suomen ulkoministeri.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Jep, ulkoministeri. Korjataan.

Käyttäjän rjaaskel kuva
Risto Jääskeläinen

Suomeen tunkeutuneisiin jihadisteihin pitäisi varmaankin suhtaudua samoin kuin desantteihin?

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset