*

Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Sininen uni?

Viimeisin mielipidetutkimus antaa tukea ajatukselle, että hallitus istuu vaalikauden loppuun. Hallitus puolueiden kannatus on yhteenlaskettuna hiukan suurempi kuin Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kannatus (36%). Tuskin kukaan uskoo Trumpin luopuvan vallastaan mielipidetiedustelujen takia, eikä sitä tee Sipilän hallituskaan.

 

Kokoomus johtaa 21% osuudella. Kannatus on suurempi kuin eduskuntavaaleissa. Kokoomukselle tärkeintä on hallituksen teot, jotka talouden nousun myötä näyttävät onnistuvan. Tulevaisuus näyttää hyvältä, kunhan valinnanvapaus vielä lisääntyy. Toisarvoista on se, että eduskuntaryhmistä pienimmällä on hallituksessa yhtä paljon paikkoja se harmittaa korkeintaan joitakin kansanedustajia, jotka odottavat hallitusvuoroaan.

 

Sosialidemokraattien pientä nousua, nyt 19,6% lienee perussuomalaisten hajoamisen ansiona ei niinkään demareiden politiikan tuloksena. Kyse lienee kotiin päin virtaavasta kannatuspurosesta.

 

Apulanta vai luomu. Keskustan johtavan valtionapu puolueemme kannatus on nyt 16,4 %. Sen haastavat kannatuksessa vihreät 15,5%, joille vakiintuneissa medioissa on luotu luomu, ellei vallan vegaanipuolueen imago. Todellisuudessa vihreät ja keskusta ovat peruskannattajiltaan kuin eri maailmoista. Vihreät ovat kasvunaan hyötyneet sen mitä kokoomus on opettajainhuoneissa menettänyt.

 

Vasemmistoliiton 8,9%, Rkp:n 4,4% Ja KD:n 3,3% eivät juuri ajatuksia herätä. Melko vakiintuneita lukuja, joiden on vaikea kuvitella ainakaan kovasti nousevan.

 

Sen sijaan perussuomalaiset 6,3 % ovat mielenkiintoinen ryhmä, jolle on muodostumassa selkeä profiili. Puolue vastustaa Suomen kuulumista läntiseen arvoyhteisöön, jota edustaa EU ja haluaisi kieltää yösijan oveen kolkuttavilta. tällaiselle puolueelle kannattajia varmaan löytyy ja vakituinen paikka oppositiossa.

 

Uusi vaihtoehto 2,5% tuntuu muodostuvan puolueena pikemmin ennemmin siniseksi uneksi kuin siniseksi tulevaisuudeksi. Oletan sen kansan edustajien ja ministereiden, jos haluavat yrittää poliittista jatkoa siirtyvän viimeistään vaalien alla, joko kokoomukseen, keskustaan tai demareihin kukin viiteryhmänsä mukaisesti.

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

3Suosittele

3 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (11 kommenttia)

Käyttäjän seppokalevi kuva
Seppo Turunen

PS:n ja ST:n kannatukseen ennen seuraavia vaaleja tulee vaikuttamaan se, miten asiat etenevät kuntatasolla. Kummanka "aatteen" puolesta vetovoimaisimmat kuntapoliitikot suorittavat vaalityönsä. Täälläpäin kansanedustaja Kari Kulmalan irtaantuminen PS:sta heti Jyväskyläkokouksen jälkeen ja silti valintansa valtuuston johtoon Rääkkylässä esimerkkinä. ST voi hyvinkin ajaa PS:n ohitse koko Savo-Karjalan alueella. Toki siirtymiä voi tapahtua. Eikä vaaliliitotkaan ole poissuljettuja. Varsinaisen puolueen perustaminen (elo-syyskuu??) saa paljon mediahuomiota ja miten uuden puolueen kellokkaat asiansa hoitavat - vaikuttaa sekin kannatukseen. Epävarmoja kun on nykyisin todella paljon.

Käyttäjän MikaRiik kuva
Mika Riikonen

Näinhän se on.

Nyt ST ei ole vielä edes puolue, joten nykyiseen persupuolueeseen kypsyneille ei ole vielä olemassa uutta kotipesää. Tilanne muotoutuu takuulla uusiksi PS:n ja ST:n välillä jahka uusi puolue on perustettu. Vasta sen jälkeen voivat kuntatason poliitikot tehdä valintansa.

Käyttäjän buimonen kuva
Börje Uimonen

Hauska seurata Wilskmanin ahdistusta Vihreiden kannatuksen noususta. Melko paljon näitä opettajia näyttää Suomessa olevan jos "Vihreät ovat kasvunaan hyötyneet sen mitä kokoomus on opettajainhuoneissa menettänyt." Tuota kannatuksen kasvua on kuitenkin lähes +50% kasvu puolen vuoden aikana ja pääministeripuolue on tulossa selkä edellä vastaan jo syksyn mittausten aikana.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Olet oikeassa ahdistukseni suhteen. Opettajainhuone oli tässä vain esimerkki. Yleisemmin tarkoitin nuorta koulutettua keskiluokkaa, jonka keskuudessa vihreät ovat menestyneet. Heistä se kilpailu käydään.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Suomi on sekatalousmaa ja on siten luonnollista, että DDR:n Die Grünen jatkuu ja kasvaa Suomessa.

Mielestäni suomalaiset ovat sen ansainneet.

Käyttäjän SJPHKI kuva
Seppo-Juha Pietikäinen

Maaakuntalaki ei voi , eikä saa mennä läpi 18 maakunnan esityksenä.

Perhevapaauudistus on pakko tehdä, vaikka kepu ja Uv sitä vastustavat.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Uskon, että Uv:n poliittinen ohjelma on juuri nyt sama kuin hallitusohjelma. Gallup tulos teettänee siihen runsaasti jouston varaa.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

#5
Ei se mene läpi. Suomi tekee siitä torson, jos sitäkään.

Käyttäjän hannuaro1 kuva
Hannu Aro

Sininen uni
"Joka ilta kun lamppu sammuu, Ja saapuu oikea yö. Niin nukku-matti nousee, Ja ovehen hiljaa lyö".... - Entäs kun alkaa arkinen työ, ja gallupit korville lyö. Ei paista aurinko, ei tuule, on rasvatyyni meri, ja vihreät unelmatkin haihtuneet. On vaan sininen, uninen tie, ja se kauas eduskunnasta vie.

Mitä hallitus on saanut aikaan, - kauniita lupauksia ja lauseita paperille. "Hallitus työskentelee aktiivisesti ihmisarvoisen työn ja talouskasvun edistämiseksi" - tätä roskaa jaksetaan kyllä kirjoittaa vuodesta toiseen, vaikka itsessään työ edistää Suomen luonnon- ym. varallisuuden hävittämistä integraatio neuvotteluissaan.

Käyttäjän gavia52 kuva
Juha Vesamäki

Nyt on pakko kysyä, että kumpi on Suomen kannalta parempi, "Sininen tulevaisuus" vaiko "Vihreä tulevaisuus". Vaikka en PS:n tahi kaltaisten fani olekaan, niin siltikin näkisin sen poutataivaan värisen tulevaisuuden seesteämpänä.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Kirjoitin tämän blogin eilen HS:n tilaamien lukujen tultua julki. Tänään tulivat uudet Ylen luvut https://yle.fi/uutiset/3-9729958 . Luvut poikkeavat hieman toisistaan, mutta eivät mielestäni anna aihetta aiemman arvioni muutokseen.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset