Ihan oikeesti Mielipiteitä politiikan katsomosta käsin.

Yksi kansa?

Presidentti Vladimir Putinin mukaan venäläiset ja ukrainalaiset ovat yksi kansa http://www.verkkouutiset.fi/ulkomaat/putin_puhe_moskovassa-33528 . Putinin näkemys ei liene osalle venäläisistä vieras, mutta monelle ukrainalaisille se on vieras. Mielenkiintoista olisi tietää mitä suomalaiset asiasta ajattelevat. Pelkäänpä, että monelle meikäläisistä kaikki entisen  Neuvostoliiton kansat ovat sitä yhtä ja samaa. Baltit taitavat jo tästä yhtenäisen massan kuvasta päässeet irti.

Putinia voi lausuntonsa pohjalta luonnehtia ja slavofiiliksi ja panslavistiksi.  Ei tarvita todistukseksi vetoamista Mazzepaan, Petljuraan tai Banderaan  ukrainalaisiin vapaustaistelijoihin.  Myös neuvostoaikoina tunnistettiin Ukrainan toiseus. Kansallismielisyys todellinen tai väitetty johti Stalinin aikana helposti leirille, jos teloitukselta säästyi. 

Se mikä Putinin erottaa puhtaasta slavofiilista tai panslavistista on hänen tunnettu näkemyksestä Neuvostoliiton romahtamisesta onnettomuutena, eli haikailu sen neuvostoimperiumin perään jonka seuraaja nykyinen Venäjä haluaa olla.

Tsaarien Venäjää kutsuttiin "kansojen vankilaksi", jonka piiriin oli suljettu useita sellaisiakin kansoja joilla ei ole mitään kielisukulaisuus tai yhteisen uskonnon yhteyttä isovenäläisiin. Neuvostoaikana tätä vankilaa vain laajennettiin ja se muuttui kuritushuoneen omaiseksi. Neuvostoliiton hajoaminen purki tämän vankilan muurit ainakin hetkeksi.

Venäjän kultuurivaikutusta monessa hyvässäkin asiassa sen entisissä siirtomaissa on  turha kiistää, se on kolikon toinen puoli.

Silti väite, että venäläiset ja ukrainalaiset olisivat yksi kansa, ei oikein tunnu rauhan reseptiltä. Venäjän kannattaisi ehkä käydä läpi itsekritiikki ja löytää henkien hienoutensa uhoamisen sijasta. Ehkäpä Venäjän kannattaisi nähdä itsensä jonain muuna kuin Vähäneuvostoliittona, jollaista se alkaa yhä enemmän muistuttaa.

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

1Suosittele

Yksi käyttäjä suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelija

NäytäPiilota kommentit (4 kommenttia)

ulf fallenius

Venäjä saa olla yksi kansa minun puolesta kuin jättävät Suomen rauhaan.Se mikä siellä tapahtuu heidän sisällä ei kiinnosta minua pätkäkään koska pidän koko maata mahdottomana tapauksena länsimaalaistua.Kaikki tämä ulkopuolisten puuttuminen asioihin ei auta pätkäkään ja pakotteet ottavat enemmän niihin maihin jotka on ne asettanut niin kuin Suomi esimerkiksi.Putin ei taivu ilman kolmatta maailmansotaa ja sehän ei ole toivuttu asia ,hänellä ei ole mitään hävittävää tässä vaiheessa.Kaikesta huolimatta kuuluun niihin joka vielä sijoittaa Venäjään osakkeisiin elikkä kunnon riskinottaja.

Käyttäjän jaga kuva
Lars-Erik Wilskman

Osakkeista voi sanoa, että kaipa ne joskus nousevat ja palkitsevat, jos sijoittajan hermot pitävät. Vähän firmasta riippuen voi joutua odottamaan pitkäänkin.

Käyttäjän rakennusliikeerbau kuva
Pekka Iiskonmaki

Yhdeksänneksi suurin valtion on Suomelle tärkeä kehitysmaa VIP. Pankaa puolustus kuntoon, niin ei tarvitse tillottaa.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Luettelo_valtioista_v...

Kokoomus on jo kykynsä näyttänyt. Uudet pellet areenalle.

Toni Lahtinen

Muistaakseni joku toinenkin merkittävä henkilö puhui aikoinaan jotain yhdestä kansasta.

Toimituksen poiminnat

Tämän blogin suosituimmat kirjoitukset